tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tavallinen ruokapäivä

Normipäivä, maaliskuun tiistai ja päivän sapuskat:

Aina illalla yritän muistaa ladata valmiiksi pari kannua vettä seuraavaksi päiväksi. Kun vesi seisoo kannussa yön yli, se hapettuu ja kloori pääsee haihtumaan pois. Heti aamusta pari lasia vettä. (Usein myös pellavansiemenlima tai sitruunashotti, mutta kumpikin tehoaine, pellavansiemenet ja sitruunat olivat nyt loppuneet.)




Valmistan kannuun päivän teesekoituksen. Lähden parin viikon kuluttua lomalle Turkkiin ja sillä nyt pieni pinnistys "bikinikuntoon" :) Kannuun Pu ehr teetä ja Kiinasta tuotuja karvaan makuisia teetikkuja. Molemmat auttavat mm. aineenvaihduntaan ja painonhallintaan.


Virittelin "varoituskolmion" tuohon omaan teekannuni ripaan etteivät tytöt vahingossa ota hieman kitkerää "laihdutusteetä" :)




Aamupala: Mustikoita, turkkilaista jogurttia, omenasosetta, pellavansiemenrouhetta, Schindele-jauhetta, kalkkijauhetta, mantelijauhetta ja siitepölyrakeita. Ihan siis iso lautasellinen, aamusta syön kunnolla.




Lounas: Porkkanasosekeitto, ainakin 5 dl, vähän liikaa tuli lastattua lautaselle mutta kaikki meni :)
Sitä tulevaa aurinkolomaa ajatellen, porkkanasta talvenkalpealle iholle väriä ja suojaa. Päälle raejuusto, persilja- ja ruohosipulisilppu.
Ainekset tälläkertaa: Porkkanasosepussi, viisi sipulia, noin kymmenen valkosipulin kynttä, kasvisfondia, chilipalko, kurkumaa ja vuohenjuustoa.


Lounaan yhteydessä B-vitamiini ja kaksi helokkiöljykapselia.




Välipala: Ihan hillitön makeanhimo yllätti vaikka yleensä en perusta mistään makeasta... Välipalaksi muutama tuoretaateli ja kuivattu aprikoosi. Lisäksi lusikallinen hunajaan uutettua kuningatarhyytelöä joka suositellaan nautittavaksi aterioiden välillä.




Päivällinen: Tofu-sieni-kasvis-wokkia ja riisinuudeleita.


Ja nyt muistin ottaa ennen ruokaa pari lusikallista hapankaalia. Syö itsesi suomalaiseksi-kirjan ohjeistus elimistön maitohappobakteerien lisäämiseksi. Aamulla taas tuon unohdin...




Iltapala: Riisipuuro ja mustikka-vattu-tyrninmarjakiisseli




Ja vielä ennen nukkumaanmenoa muutama vitamiini: Kaksi helokkiöljykapselia, Q10, D-vitamiini, maitohappobakteeri ja lusikallinen pellavansiemenöljyä. Kuntosalikaverini joskus neuvoi ottamaan D-vitamiinin illalla koska hormonivaikutteinen vitamiini imeytyy paremmin levossa. Tämä siis on vanha juttu ja en nyt tarkkaan muista perustelujaan. Ystäväni on kuitenkin MM-tason urheilija joten uskoisin että myös vitamiineista tietää normitallaajia enempi.


Ja huomasin illalla että olin tänään unohtanut ottaa chlorellaleväjuoman... Huomenna sitten :)



Saan tästä ruoka-aiheesta aina välillä viestejä ja kyselyitä; Miten saan kaikki tarvitsemani ravintoaineet kasvisruuasta, onko sen valmistaminen työlästä, millaisia määriä ja mitä syön pysyäkseni hoikkana :)

Pääasiallisesti kasvisvoittoiseen ruokavalioon siirtyminen ei ollut minulle mitenkään tietoinen päätös. Uskoisin että kaikki pikaiset "nyt muutan elämäntavat" päätökset ovat mahdottomia toteuttaa. Pieni muutos kerrallaan, omaa elimistöä kuunnellen, on tie jolla muutoksista tulee pikkuhiljaa rutiineita. Enkä tällä neuvo ketään siirtymään kasvisruokaan tai muuhunkaan fanaattiseen suuntaan. Ennakkoluulottomasti kokeilemalla ja omaa fyysistä ja psyykkistä olotilaa havainnoimalla jokainen löytää itselleen sopivan lautasmallin.

Itse koen että nyt vasta 45-vuotiaana olen omat kokeiluni tehnyt ja löytänyt itselleni sopivan ja hyväätekevän ravinnon. Hyvässä olossa ruuan vaikutus on toki vain yksi osa. Itselleni liikunta, lepo, itsensä hoitaminen, harrastukset, muutamat lisäravinteet, ylimääräisistä lääke- ja hormonivalmisteista luopuminen, ystävät ja perhe ovat yhtä tärkeitä osa-alueita. Jollekulle toiselle tämäkin lista on varmasti erilainen.

Minulla on nyt henkisesti hyvä, positiivinen ja varma olo ja kehoni on vahva ja terve. Itseasiassa olen nyt fyysisesti ja henkisesti paremmassa kunnossa kuin 20-30-vuotiaana. Tervetuloa vaan aikananne kultaiseen keski-ikään te kaikki ihanat nuoret naiset :)

Kasvisruokaan siirtymiseeni on vaikuttanut montakin syytä:
-Kova vatsa jonka kanssa nyt pärjäilen kohtuullisen hyvin
-Juuresten/papujen edullinen hintataso verrattuna hyvälaatuiseen lihaan/kalaan,
-Pikkusiskoni Susanna joka on ollut kasvis-syöjä jo yli kaksikymmentä vuotta. Yhteisten mökkikesien ansiosta olen itsekin pikkuhiljaa huomannut miten helppoa, edullista ja hyvää onkaan suomalaisia raaka-aineita hyödyntävä kasvisruoka
-Ja osavaikuttimena oma pienen ihmisen vastalauseeni isoille lihan tehotuotantoyksiköille

Mieheni metsästää satunnaisesti ja joskus harvoin pöytään asti päätyy jänis tai sorsa. Myös hirvenlihaa ostamme jonkunverran. Sopimus on että mies laittaa liharuuat. Mielestäni on jo metsästäjän velvollisuuskin tehdä loppuun se minkä on aloittanutkin. Sillointällöin saamme järvikalaa kalastusta harrastavalta ystävältä.

Luonnon marjat, oman kasvimaan sato ja luonnon yrtit ovat myös isossa osassa ruokavaliotani. Lisäravinteina tällä hetkellä: D-vitamiini, maitohappobakteerit, helokkiöljykapselit, magnesium (olen liikkunut normaalia enempi), B-vitamiini kuuri, kalkki, kalanmaksa- ja pellavansiemenöljy, chlorella, Q10, kuningatarhyytelö ja siitepölyrakeet (estämään kevään siite- ja katupölyärsytystä).



Tervetuloa lukijoiksi Susanna ja Karoliina 

5 kommenttia:

  1. Samaan pyrin - siis omanlaiseen oikeaan ruokavalioon. En koe ollenkaan olevani elämäni kunnossa, ennemminkin niin suuressa mullistuksessa etten koskaan ennen - enkä toivottavasti jälkeen, sitten kun tästä joskus tokenen. Paljon on tehtävä työtä itseni kanssa ja siihen työhön liittyy myös nämä ravintoasiat.

    Ihailen sinua vilpittömästi. Sinusta oikein "paistaa" se, että olet tyytyväinen elämääsi. Ihanaa, että kirjoitat blogia!

    VastaaPoista
  2. Hei! Mitkä kiinnostuksen kohteet laitoit tuohon Buzzador tietoihin?

    VastaaPoista
  3. Heli: Kiitos taas mukavasta kommentista :) On niitä huonojakin hetkiä kun tiskipöytä ja takapuoli ja pyykkivuori ja ukko ärsyttävät... Yleensä silloin parasta terapiaa on lähteä lenkille ja saunaan, siinä suurimmat höyryt haihtuvat.

    Vanha täti: En nyt ihan satavarmasti kaikkia muista. "Missä olen ystävieni mielestä expertti" tai kiinnostuksen kohteita rastitin ainakin ruuanlaitto, kauneus, ravinto, terveys, puutarhanhoito ja liikunta.

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä, että tässä ollaan menossa kunnon kanssa vaan parempaan suuntaan mitä enemmän ikää tulee. Itsehän sitä omaan kuntoonsa vaikuttaa! terv. 30-vee

    VastaaPoista
  5. Kun liotat niitä pellavansiemeniä, niin syötkö myös ne itse pellavansiemenet lopuksi?
    Olen yrittänyt juoda pelkkää limaa, eikä tunnu millään onnistuvan ilman, että suu on täynnä siemeniä :D -Liisa

    VastaaPoista