maanantai 4. elokuuta 2014

Euron kassi

Kesällä kirppistely jää aika vähiin - marjasesongin aikaan kun ei malttaisi jättää yhtään metsäpäivää väliin. Viime viikolle osui kuitenkin yksi sadepäivä ja se motivoi pikaiselle kierrätyskierrokselle.
Löytyihän sieltä taas yhtä sun toista pientä; jumppapaitoja tyttärille, ihania valkoisia puuvillamekkoja mökille, uudet Arcopedicon kengät (eurolla nekin) ja sitten tämä kassi, jonka nostan viikon löydöksi.



Italialainen nahkalaukku, ihan täydellisesti patinoitunut ruskea väri, lokeroita ja taskuja - kaikelle tarpeelliselle ja tarpeettomalle, vaikka selkeästi vanha ja käytetty, niin puhdas ja hyväkuntoinen. Tästä tuli ensi silmäyksellä tulevan talven kainaloinen... Että voi ihminen tulla iloiseksi yhdellä eurolla :D


Ja muuten kuuluu sitä samaa kuin viime viikkoina - mustikoita - nyt kaksikymmentäkuusi ja puoli ämpäriä kasassa ja tiiviisti paketoituna pakastimeen. Vatttujakin olemme siskon ja tyttöjen kanssa etsineet useammastakin aukosta. Aika huono tilanne ainakin Keski-Suomen korkeuksilla - reunoista kuivahtaneita pieniä marjoja. Odottelemme vielä, josko kypsyvä sato olisi yhtään parempaa.

Niin ja hyttysistä - toissapäivänä annoin ensimmäistä kertaa periksi. Ikinään en ole niin äkäistä laumaa saanut ympärille kuin siinä toissapäivän uudessa mustikkapaikassa. Paras löytämämme mustikkapaikka tänä kesänä, mutta pilviutuinen tuuleton hellepäivä soisen lämpäreen reunamailla ei ollut se otollisin olosuhde.
Sen kuitenkin sanon, että jos pakastimessa ei olisi jo ollut sitä kahtakymmentäkuutta ämpäriä, niin en olisi luovuttanut - ja huomenna aion yrittää uudelleen samalla paikalla :)

Senkin vielä nyt tähän laitan, että en ole tätä bloggausharrastusta metsissä unohtanut, mutta tahtia rajoittavat sähkötön mökki ja olematon nettiyhteys. En ole saanut edes puhelimen Instagramia toimimaan - en metsässä enkä mökillä... Että tämmöisiäkin seutuja vielä on :)

6 kommenttia:

  1. Ihana laukku! Todellinen löytö! vaan onhan se ymmärrettävää, että blogiin tulee verkkaisempi tahti kun luonto antaa parastaan talven varalle. Sanon minä joka marjastan mustikkani suoraan torilta :D Vaan koetan edes vähän kerätä kesää meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia :)
      On kyllä hieno - vaikka itse sanonkin :) Just sellainen minun makuun, syksyksi ja talveksi ihan passeli.
      Minä en malta olla yhtään pois metsästä, eilisen reissun kruunasi isoin ja mustin kyy mitä olen nähnyt ikinä...
      Tänään mustaherukkkaurakka ystävän puskista. Ihanaa loppukesää sinulle :)

      Poista
  2. Voih - taas tuollainen l ö y t ö :-) Sopis varmaan mullekin (sitten kun kyllästyt) !
    Ja ihanaa - nyt minullakin 1 (!!) ämpärillinen mustikoita. Ystävän anoppi keräsi ja myi.
    Olen onnellinen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru - pidän toiveesi mielessä jos kyllästyn :)
      Voi että - minä en millään pysyisi kotona - oikein ahdistaa, jos ei pääse metsään. Tänään mentävä poimimaan mustaherukoita - siinä ei ollenkaan semmoista vetoa kuin metsähommissa. Harmi kun ei eilen ollut kameraa taskussa. Ihan vierestä lähti niin jumalattoman iso ja lihava ja musta kyy etten ole nähnyt ennen. Taisi olla maha täynnä kun päästi niin lähelle ja aika laiskasti lähti.

      Poista
  3. Oi kuinka ihana kirppiskassi. Mistä noin hienoja löytöjä voi tehdä? Tosissasi olet poiminut 26 ämpärillistä mustikoita. Reipasta toimintaa. Minulle riitti reipas yksi ämpärillinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Tlanne muuttuu - nyt reilu kolmekymmentä ämpäriä - ja olisi vaikka viisikymmentä jos vain pakkaseen mahtuisi tai ehtisi syödä... Se vaan on minulle sitä parasta mitä voin kuvitella - en nyt osaa sanoa yhtään mitään mitä mieluummin tekisin kuin rämpisin metsissä...

      Koskaan en ole myynyt marjoja, mutta nyt olen miettinyt että ensi kesänä jos marjoja on entiseen malliin niin voisin niitä poimia muillekin. Siinä sitä yhdistyisi unelmatyö ja huvi :D

      Poista