sunnuntai 10. elokuuta 2014

Satovarma tomaatti


Tomaatin kasvatus avomaalla - siitäkin taas tämä kesä opetti jotain...
Enää kuusi kuukautta siihen, kun saa taas tehdä tomaatin siemenkylvöt. Jospa seuraavan kerran malttaisin pysyä ruodussa - eli kasvattaa vaan tätä yhtä säänkestävää lajiketta, jota eivät keväthallat tai heinäkuun helteetkään heilauta.

Kuvassa näkyvän tomaatin siemenet hankin noin kymmenen vuotta sitten Exotic Gardenilta. Keräsin aina syksyisin siemeniä talteen ja pyöritin samaa kantaa vuodesta toiseen. Parisen vuotta sitten en löytänykään kylvöaikoihin siemenjemmaa ja kasvattelin sitten ihan kokeilunhalustakin jokusta muuta lajiketta. Tukevakasvuinen Wilma on kiva ruukkutomaatti ja Black Russian yllättävän kestävä ja satoisa runkotomaatti avomaallakin. Mikään ei kuitenkaan ole vetänyt vertoja tälle vanhalla siemenkannalle, jonka virallista lajinimeäkään minulla ei enää ole tallessa.


Sen verran muistan, että siemenet myytiin "Siperialaisena pensastomaattina?". Olen kylvänyt siemenet helmikuun puolivälin tienoilla, istuttanut taimet ulos avomaalle toukokuun alkupäivinä ja saanut ensimmäiset kypsät tomaatit juhannusviikolla.
Tänä keväänä poikkeuksellisen kylmä sää hiipi tänne meidän mäkitontille saakka ja lämpö laski nollan tuntumiin parina yönä. En suojannut taimia mitenkään. Vaikka muiden tomaattilajikkeiden lehdet osin paleltuivat, tähän tomaattiin ei tullut mitään näkyvää kylmävauriota.
Viileys hidasti raakileiden kypsymistä, mutta ensimmäinen punainen tomaatti saatiin kuin saatiinkin juhannukseksi :)
Tämä lajike on siis pienikokoista pensastomaattia. Osa tomaatteja on jäänyt (ehkä epämääräisen hoidonkin takia) pieniksi, mutta kyllä varsissa on ihan mukavan kokoistakin - lähes oikean kasvihuonetomaatin näköistä.


En tiedä ovatko viileät tai helteiset säät osin hidastaneet tomaattisatoa, koska tänä kesänä kypsyviä tomaatteja ei ole mielestäni ollut ihan niin runsaasti kuin aiempina vuosina. Kyllä niistä oman käytön salaattitarpeet on saatu, mutta pakastimeen ei ole vielä riittänyt. Raakiletta on ihan valtavasti.


Minulla tomaatit kasvavat takapihan kasvimaalla. Paikka on aamusta aurinkoinen, mutta jää talon varjoon jo alkuiltapäivästä. Virittelin keväällä tomaateille korkeat narutuet - luulin tätä kasvustoa runkotomaatiksi, mutta ilokseni kasvutapa paljasti, että kadoksissa ollut vanha siemenkanta oli taas vahingossa tullut kylvetyksi.

Tuin alussa pensasmaisesti kasvavaa tomaattia naruihin, mutta nyt se on haaronut ja levinnyt pitkin penkkiä. Keväällä vieruskasvina kasvaneet valkosipulit on jo korjattu pois ja osa jätetty kasvamaan kokoa ensi syksyyn saakka.
En ole kastellut penkkiä kertaakaan koko kesänä - hautasin tosin jo alkujaan tomaattien taimipotit lähes puolen metrin syvyyteen pehmeään maahan. Maata en ole lannoittanut muulla kuin kalkilla ja heinäsilpulla. En myöskään ole karsinut lehtiä tai muutenkaan ohjannut kasvua. Sato saattaisi olla vielä parempi kunnollisella hoidolla, mutta tämä lajike päästää hoitajan mökille ja marjametsiin...
Kuivuva heinäsilppu lannoittaa, pitää kosteuden ja suojaa nyt osin maassa makaavia tomaatteja likaantumasta.


Että aika helpollakin voi tomaattia kasvattaa... Yhden lukijan kanssa jo keväällä olikin aiheesta puhetta. Lupasin lähettää tämän tomaatin siemeniä syksyllä, kun sadosta jää ylimääräisiä ja ylikypsiä tomaatteja. Lajikkeen nimeä en siis muista - ja on se kenties saattanut jollain tasolla risteytyäkin vuosien aikaan muiden kasvattamieni tomaattien kanssa.
Mutta - minua harmittaa että moni ostaa keväällä usein kalliitakin tomaatintaimia, joista ei sitten tule satoa kourallistakaan kaikista kasvusäkeistä ja lannotteista ja kastelusta ja hellästä hoidosta huolimatta. (Niin kävi tänä vuonna hyvälle ystävällekin...)

Jos olet aloitteleva avomaan viljelijäharrastelija (ja haluat päästä helpolla kuten minä) ja olisit innostunut kokeilemaan tätä helppohoitoista ja kestävää lajiketta, niin laita viestiä blogipostiin eilistapaistoa@gmail.com - voin lähettää syksyllä siemenkantaa ensi keväällä kasvatettavaksi.
Tarkennukseksi - en myy siemeniä - niitä saa ihan siitä ilosta, että mielelläni laitan tätä hyvää kiertämään.

13 kommenttia:

  1. Ei sulla mitään hyvää parveketomaattia olis tiedossa?

    VastaaPoista
  2. Laitoin kyllä sähköpostia ihan muusta asiasta :D

    VastaaPoista
  3. Raakileita on Toooosi paljon, toivottavasti kypsyvät. Minulla ei ihan noin montaa.
    Tv Marjo

    VastaaPoista
  4. Laitoin sähköpostia.

    Venla

    VastaaPoista
  5. Näyttää upealta tomaattilajikkeelta ja puutarhalta! Tuota lajiketta olisi kiva kokeilla.

    Ylipäätään tomaattia pidetään minusta turhan hankalana kasvatettavana. Riittävä lämpö ja riittävä kosteus taitavat olla tärkeimmät edellytykset. Lajikkeissa on valtavasti eroja sekä kasvussa että kypsymisessä, tomaattien mausta nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista ja sähköpostiin saapuneista viesteistä :) Laitan kaikille ilmottautuneille siemeniä tulemaan loppusyksystä. Helmikuun puolivälissä niitä pääsee jo lataamaan multiin :)

    VastaaPoista
  7. On teillä kyllä mahtava tuo puutarha! Aivan valtava sato!

    Voisiko se nimetön olla 'Sibiria'? Sillä nimellä on ollut ainakin Hyötykasviyhdistyksellä myytävänä avomaaviljelyyn sopiva, pensastava tomaattilajike, josta näkyy myös kirjoitusmuotoa 'Siberia'.

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvanäköisiä taimia. Nuo vois tuottaa satoa meilläkin, laitoin pitkästä aikaa kahta lajiketta, eikä oo vielä yhtään kypsää saatu. Laitan sähköpostia kunhan saan gmailin toimimaan.

    VastaaPoista
  9. Pitää lisätä, että kesä on ollut kyllä erikoinen säältään, ensin kamalan kuuma aloitus toukokuussa, sitten kylmää kuukauden ja sitten taas tosi kuumaa. Meilläkin on kypsynyt vasta pari pientä tomaattia 'Tiny Tim' -lajikkeesta. Kasvatamme avomaalla mekin, lämpimällä seinustalla täällä Oulussa. Nyt vasta alkaa näkyä aavistus väriä muutamassa runkotomaatissa. Samoin chilit ovat kypsyneet kovin hitaasti. Akkunalla kasvaneista on saatu jokunen kypsä, ulkoa ei vielä yhtäkään.

    VastaaPoista
  10. Ihana Johanna, kiitos vielä jo etukäteen. Olet vastaus rukouksiini, tomaatinsiemenasiassa.

    Itse sain Latviasta keltaista kantaa siemeniä. Kokeilen niitä ensikesänä ja jos osoittautuu hyväksi, tulee paluupostissa Yellow King of Siperiaa :) Sit ensi kesän jälkeen..

    Terkuin
    -mari-

    VastaaPoista
  11. Tämä teksti tuli minulle juuri oikeaan aikaan! Olin juuri sanonut kaverilleni, että ensi vuonna laitan tomaatit avomaalle, kunhan vain keksin lajikkeen. Laitanpa sinulle sähköpostia.
    Anu

    VastaaPoista
  12. Tuo lajike voisi olla Siberia-tomaatti... Lisätietoa löytyy mm. täältä http://tomaattisivut.blogspot.fi. Itse tilasin kyseistä lajiketta ja muutamaa muuta "kylmän kestävää" lajiketta täältä https://www.tomatofest.com/heirloom_tomato_seed_store.html

    VastaaPoista