torstai 3. toukokuuta 2012

Viherpeukalot ja hyötykasveja

Tilasin tänä keväänä muutamia kasveja, jotka ovat minulle uusia, enkä osaa siis niitä vielä suositella tai moittia. Tässä jutussa kuitenkin jo pihastani löytyviä, ei ehkä ihan kaikille tuttuja hyötykasvilajikkeita, joita olen jo käytännössä kokeillut ja joita voin suositella. Viihtyvät hyvin täällä Keski-Suomessa, 3-4-vyöhykkeen rajamailla, pienen mäen laella moreenimaassa:

Parsa: Istutin taimet jo jokunen vuosi sitten. Ovat tuuheutuneet ihan valtaviksi. Leviävät nyt jo naapuripenkkeihinkin. Niille kannattaa siis varata tilaa. Jo yksikin taimi on näyttävä ja toimii vaikka koristekasvina, lehdet ovat harsomaisia, (sisäkukka unelman lehden näköisiä), syksyllä parsassa on kauniita punaisia marjoja. Jos haluat pitää sen esittelykuntoisena, tarvitsee hiukan tukea. Odottelin muutaman vuoden ennenkuin aloin kerätä satoa. Nyt sitä tulee alkujaan kahdeksasta taimesta enempi kuin tarpeeksi.

Parsa


Pepi-päärynä: Omat päärynälajikkeeni ovat Aunen päärynä, päärynäomena ja tämä Pepi. Pepin hedelmä on aivan loistava; kiinteä ja makea, joinain kesinä hedelmä kasvaa jopa ihan yllättävän isoksi. Ihan omaa luokkaansa verrattuna vanhoihin suomalaisiin lajikkeisiin.
Viime kesänä Pepiin iski joku hometauti joka mustutti ylimpien oksien lehdet ja kuivatti latvan. Leikkasin saastuneen latvan pois ja taitoin tukikepin avulla yhdestä pitkästä sivuhaarasta uuden latvuksen. Haara puutui nopeasti ja eiköhän parissa vuodessa kuro tuon menetetyn kasvun takaisin. Pepi tuli satoikään aika nopsaan. (En nyt muista tarkkaa vuosimäärää.)

Päärynä Pepi

Zilga viinirypäle: Olen kokeillut useampaakin viiniköynnöslajiketta avomaalle. Zilga on ainut joka elää ja vahvistuu. Rypäleistä ei mielestäni ole kuin koristekäyttöön mutta sellaisena on kaunis :)

Viiniköynnös Zilga

Siperialainen karhunvadelma: Aivan loistolajike joka tuli markkinoille jokunen vuosi sitten Oulun yliopiston lanseeraamana. Mikään aiemmin kokeilemani karhunvadelma ei ehtinyt kypsyttää marjoja 3-4-vyöhykkeellä. Hiukan kesästä riippuen, Siperialaisen karhunvadelman satokausi alkaa toisinaan jo elokuun alkupuolella ja päättyy pakkasöihin. Marja on herkullinen, tumma ja makea, säilyy kauniina myös pakastimessa. Mieheni teki näille pyöreät metallitukikehikot (Laitan kuvia jossain vaiheessa). Omien tukieni halkaisija on 80cm, voisivat olla isommatkin. Jos paikka on hyvä, taimi tuuhenee nopeasti ja leviämistä joutuu jarruttelemaankin. (Varkaista saa hyviä siirtotaimia jaettavaksi ystäville.)

Siperialainen karhunvadelma

Lepaan punainen karviainen: Oma suosikkini karviaisvalikoimasta. Tästä saa aivan mahtavaa hilloa jota voi käyttää puolukkahillon tapaan.

Karviainen Lepaan Punainen

Tyrni: Omat tyrnini ovat vanhempaa Raisa ja Rudolf lajikketta. Uskoisin että uudemmat ovat vielä pidemmälle jalostettuja. Tyrnini viihtyvät, leviävät ja tuottavat satoa ihan yli äyräiden. Olen jakanut varastaimia pitkin maakuntaa, nytkin niitä on tarjolla :) Suosittelen ehdottomasti mahduttamaan puutarhaan tämän "superfood" pensaan. Hopeansävyisine lehtineen ja oransseine marjoineen käy ihan koristepensaastakin, etenkin jos alussa hiukan ohjailet kasvua haluaamaasi suuntaa ja kasvatat pensaasta yksirunkoisen pikkupuun. Kaksikotinen kasvi, tarvitset siis pojan ja tytön :)

Jalotyrni

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Näitä hankin omaan puutarhaani: Goji-marja.
Viherpeukalot ohjeistaa siirtämäään ruukkuihin istutetut taimet viileään varastoon talvehtimaan. Itse aion istuttaa pensaat ihan vaan ulkopenkkiin ja jättää sinne. Puutaha-harrastelijoiden mukaan Goji on talvehtinut hyvin ulkona aika pohjoisessakin. Ei mitään sääliä, useinkin vähän reippaampi kohtelu tuntuu vaan parantavan kasvua... Parempi näyttää kasville heti alkuunsa, kuka on pomo tontilla :D

Goji-marja

Marjatuomipihlaja (saskatoon). Viherpeukaloiden valikoimassa sitä ei nyt ole. Isäni istutti tontilleen kokeeksi pensaan pari vuotta sitten. Sai yhden ison kipollisen verran satoa viime kesänä. Marjat olivat aivan käsittämättömän hyviä. Pensas on terve, helppohoitoinen ja menestyy jopa VI-vyöhykkeellä. Ihmettelen ettei lajketta vielä laajemmin suosita. Syynä lienee ettei marjojen makua varsinaisesti kehuta, vaikka kehut ansaitsevat. On ihan oikeasti makea ja maukas marja. Suosittelen.

"Marjat sisältävät erittäin runsaasti antioksidantteja, kalsiumia, kaliumia, magnesiumia, kuitua, A-vitamiinia ja rautaa. Marjatuomipihlaja luetaan usein mukaan niin kutsuttuun "superfruit" ryhmään."
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Näitä en suosittele:

Vadelma; Maurin makea. Markkinoidaan matalakasvuisena pensasvadelmana... Ainakin minulla kasvaa ihan yhtä korkeaksi kuin mikä tahansa muu vadelma...

Omena; Valkeakuulas. Mielestäni ihan joutava omenalajike :) Ok, jos tonttia on ja intoa piisaa kasvatella muutama kymmenen erilaista omenalajiketta niin sinne vaan pellon laitaan tämäkin... Sato kypsyy aikaisin mutta omena on  jauhoinen ja mauton. Oman Valkeankuulaani pistin takkapuiksi :D

Pensasmustikoita on nyt koekasvatuksessa useampaakin lajiketta, tulokset eivät vielä ole kovinkaan rohkaisevia
------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hyötykasvit ovat minulle se lähinnä sydäntä oleva puutarhajuttu :) Kasvimaaltani löytyy myös yrttejä, niitä tosin saa paljon ihan Suomen luonnostakin. Kukista omia suosikkejani ovat mm. pionit ja alppiruusut. Juttua niistä kunhan taas kukkivat.

Kuvat Viherpeukalot-nettisivuilta
------------------------------------------------------------------------------

11 kommenttia:

  1. Onpa ihania kasveja! Parsa ei ilmeisesti olekaan niin vaikea viljeltävä kuin olen luullut... Mistäköhän kauppojen kalliit hinnat sitten johtuvat?

    Tyrniäkin olisi mukava joskus itse kasvatella, sen on niin terveellinen marja. Mistäköhän tietoni olen saanut, kun tyrninkin kohdalla olen kuvitellut ettei sitä oikein pysty itse kasvattamaan (tai että se kasvaa vain Pohjois-Suomessa):D

    Kiitos hyödyllisestä postauksesta, tästä sain paljon ideoita (vaikka sitä omaa kasvimaata ei vielä olekaan)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Meow :)
      Parsa on yksi helpoimpia viljeltäviä. Minä en ole tehnyt sille ikinään yhtään mitään. Istutin syvään hiekkapitoiseen penkkiin, kerään satoa alkukesän, tuen varsia loppukesäksi etteivät leviä ihan koko tontille. Kasvusto on niin tuuhea etteivät sen alla viihdy mitkään rikkaruohotkaan.

      Tyrnikin kasvaa jostain syystä aivan hulluna. Istutin sen yrttimaalle aitakasviksi, ei tarvitse lannoitusta tai minkäänmaan hoitoa sekään. Kuivia oksia olen joskus katkonut pois ja tukenut osan puskia. yritin aluksi kasvattaa kaikista yksirunkoisia, mutta osa pensastui.

      Toivottavasti saat pian haaveilemasi oman kasvimaan :D Onhan se yksi ikuinen työmaa, mutta yleensä ja melkein aina ihan mukava sellainen :)

      Poista
  2. Heh, taisin vihdoin onnistua liittymään lukijaksi.Oletkohan ajatusten lukija kun ajattelin pyytää postausta sinun kasvimaastasi. Pikalukien tämäkin oli mielenkiintoinen postaus , palaan lukemaan paremmalla ajalla lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Eeva :)
      Minun kasvimaa ja muukin maa on vielä ihan toivottomassa jamassa... Kuukauden kuluttua laitan vihreämpiä kuvia :)

      Poista
  3. Kirjoittelet kyllä niin mielenkiintosia asioita, että blogisi on ehdottomasti tunnustuksen arvoinen! http://epsilonee.blogspot.com/2012/05/versatile-blogger-award.html

    VastaaPoista
  4. Luulisin, että tuo lahjakortti on sellainen yleispätevä eikä nimetty versio. Itsekin juuri ystäväni vastaavalla lahjakortilla varasin päiväreissun Tallinnaan ja takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Dahlia :)
      Saapa nähdä onko minun kortissani vaihtoehtoja... Kaikki käy, kesällä on mukava käydä kerran risteilemässä, suunnalla ei niin väliä :)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia paljon, ja aivan huippuihana blogi sinulla ! :)

    VastaaPoista
  7. Heh, meillä jäi tuo risteileminen kesällä haaveeksi. Melkoiseksi vitsiksi osoittautui nimittäin tuo lahjakortti: voimassaoloaika on pari viikkoa joulukuussa ja toiset mokoma pari viikkoa tammikuussa...

    VastaaPoista