sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Keväisiä ostoksia

Ostin: Kierrätyskeskuksesta hienon lasiruukun eurolla, lähes puolimetrisen teräskauhan toisella eurolla ja taulun viidellätoista. Rautakaupasta savirouhetta ja pari mittatikkua. Ikeasta palmuvehkan. Taimipihan poistoista ison ulkoruukun. Tokmannilta taimimultaa. Ne kaikki liittyvät toisiinsa - tavalla tai toisella :D

Hyvin harvoin ostan kirppareilta astioita / esineitä - mutta tässä lasiruukussa viehätti sen rouhea ulkoasu - kohtuullisen hinnan lisäksi, tietty :) Ajattelin ensin, että menisi perinteisenä orkidean suojaruukkuna - ja muutaman päivän se ehti palvella servettitelineenäkin.
Nyt se on kuitenkin täytetty savirouheella - ja kyllä - se näyttää näin just niin kivalta kuin kuvittelinkin. Mutta ei se ihan tähän asuun jää. Vielä pari päivää pähkäilen, minkä kasvin siihen istuttaisin, mutta muistutuksena teillekin: 23-24.2 ovat kuukalenterin neitsytpäiviä - niitä parhaita lähes kaikkiin kylvö-, istutus- ja uudelleenistutustouhuihin.




Komea teräskauha - ehkä vähän turhan iso ja kömpelö meidän kattiloihin, mutta ihan passeli mm. savirouheen lappaamiseen.

Hyvänkokoinen palmuvehka, jonka hankin jo ennen joulua Ikean reissulta. On odotellut uudelleenistutusta läpi pimeimmän talven. Suojaruukkuna toimiva iso ulkoruukku löytyi taimipihan poistomyynnistä. Finnmirror sisustustaulu ruukun takana kierrätyskeskuksesta "kaikki taulut puoleen hintaan" -päiviltä. On nyt väliaikasijoituksessa siinä painavaan ruukkuun tuettuna ettei pääse kaatumaan...

Helmikuun neitsytpäivät ovat otollinen ajankohta sisäkukkien uudelleenistutukseen. Olen pitkään pähkäillyt toimivaa konstia, jolla viherkasvien multapinnan saisi piiloon - tai mielellään ihan edustuskelpoiseksi. Linkkivinkkinä luin Seramis -savirouheesta ja innostuin hankkimaan koesäkin.

Tuotetietojen mukaan savirouhe on yksinkertaisesti vain poltettua savea. Se sopii sisä- ja ulkokukille. Huokoisena savirouhe kyllästää itsensä vedellä ja luovuttaa sen pikkuhiljaa kasvin käyttöön. Erona savirouheessa koristekiviin ja muihin vastaaviin pintamullan naamiointikikkoihin on se, että savirouhe varastoi vettä ja sillä korvataan multa kokonaan.

Ihan eniten (ainakin näin sisäkukkien kohdalla) tykästyin savirouheen ulkonäköön. Olen nyt vielä kahden (tai aika monenkin :) vaiheilla, mitkä kasvit vaihdan mullasta savirouheeseen... Jokusen viherkasvin (ja kenties orkideankin) aion kokeilla istuttaa rouheella täytettyyn, läpinäkyvään lasiruukkuun. Poltetun tiilen sävyinen rouhe sopisi ehkä kivasti myös mm. pienen viikunabonsain ruukkuun?

Ja savirouhetta meinasin laittaa myös Ikean palmuvehkalle, joka kituuttaa vielä ahtaassa ostoruukussaan. Savirouheistutuksen voi (tai ymmärtääkseni se pitääkin) tehdä umpiruukkuun. Ison savisuojaruukun pohjalla on nyt nurinpäin oleva ämpäri nostamassa itse kukkaruukkua sopivaan korkeuteen. Meinasin istuttaa palmuvehkan yksinkertaisesti tähän toiseen ämpäriin. Koska savirouhe ei tarvitse pohjareikää, homman pitäisi toimia just niin yksinkertaisesti :)

Savirouheen kanssa ohjeistetaan käytettäväksi kosteusmittatikkua. Niitäkin minulla on nyt pari kokeeksi. Savirouhe imaisee noin kolmasosan tilavuudestaan vettä, mutta en vielä tiedä, riittääkö jos käyttää sitä sääntöä ja yleistä havainnointia kasvista ohjenuorana kastelun tarpeesta.
Laitan tikun pariin ruukkuun ja kokeilen muutaman viherkasvin hoitoa savirouheessa ilman tikkua.
Taimimulta on ollut hakusalla tänä keväänä. Jo parina viikkona olen etsiskellyt sitä Cittarista - loppuunmyyty. Jouduin nöyrtymään laajempaan kauppakierrokseen ja Tokmannilta tärppäsi. Mutta nyt on sitten valmiina taimimultaakin. Tiistaina on se odotettu päivä -  tomaatin, sellerin ja purjon siemenet pääsevät multiin. Olisiko ensi kesä vihdoinkin se ihan täydellinen puutarhakesä - sopivassa suhteessa lempeää kesäsadetta ja auringon lämpöä - kaikki on vielä mahdollista :)

seramis savirouhe sisäkukat uudelleenistus mullanvaihto kevät

5 kommenttia:

  1. Oho sinäpä olet aikaisessa liikenteessä taimien kanssa. Tai mistä minä tiedän, taitaa olla paras aika just nyt? Ihania nuo purkkilöydöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi rouva Matkatar :)
      Tämä kuun vaihde on minulla ollut se perinteinen tomaattien kylvöajankohta. Nyt viime vuosina olen sitten innostunut purjon ja sellerinkin kasvauksesta. Ja niitä kahta kyllä suosittelen. Helppoja kasveja, jotka saavat olla maissa pakkasiin saakka (ja vaikka vähän ylikin) ja niille kelpaa vähän varjoisampikin tontinnurkka.

      Harvoin mitään astioita kirppareilta hankin - vaikka mieli tekisi - eivät vaan mahdu tänne keittiöön... Ruukut on sitten ihan toinen juttu :) Ne voi sijoittaa ympäri taloa ja tonttia.

      Poista
  2. moi taas , hydrokasvatus tai hydroviljely, googletappa näitä :)

    näitä tikkuja kyllä käytetään, mutta itse en enää tikkuja tarvitse, noin 15v oon normi huonekasvejani hydrokasvattanut.
    kaikkiin kasveihin tämä ei sovi, esim kaktukset..
    mutta minun kastelutyyliin tämä on toiminut tietyissä viherkasveissa ja kasvit kasvavat hyvin, paremmin kuin mullassa ikinä :)
    olen puutarhuri/floristi, joten kastelen kukkia päivät pitkät töissäni, kotona pääsen tällä tavoin helpommalla :D

    ihan normaalia pientä lecasoraa oon käyttänyt, huuhdeltava vain ennen käyttöä.
    tuota savisoraa pitääkin seuraavaksi kokeilla,näyttää jotenkin pienirakeisemmalta kuin käyttämäni leca.

    eilen tein helmipuurosuklaaherkkua :)

    terkuin Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiina :)

      Kiitos ihanasta viestistä. Ja on sulla ihana työpaikkakin :) Jotain perusteoriaa olen hydrokasvatuksesta joskus lukenut, mutten ole koskaan kokeillut - paitsi kesällä kun umpinaiset ulkoruukut unohtuvat sateeseen :D Tämä savirouhe on kyllä tosi kaunista - ja lecasoraa pienempirakeista. Mitä luulet, olisiko hyvä vaihtoehto esim tuolle viikunabonsaille - entäpä rahapuulle?
      Käyn nyt vielä ennen istutusta utkimassa, josko aiheesta löytyy enempi vinkkiä ja kokemuksia.

      Mitä tykkäsit Helmivanukkaasta? Riittikö minun makeusaste? Työpaikalla tein sitä perjantaina ja miehet tykkäsivät. Joku nosti sen ihan ykkösjälkkäriksi :) Meillä tytötkin sitä on nyt innostuneet tekemään ja melkein harva se päivä on nyt ollut iltapalana. Toisinaan ollaan laimennettu kookosmaitoa vielä reilummin - eli lisätty 250ml tetraan puoli litraa vettä. Toimii ainakin arkiherkkuna sekin.

      Mukavaa kevättä sinulle :)

      Poista
    2. moi :)

      rahapuulle en laittaisi, koska tää kasvi voi paremmin kuivissa oloissa. tosin jos laittaisi, pitäisi vettä lisätä tosi harvoin.. kokeilemalla selviäisi,tiedä vaikka tykkäisikin.
      mutta luulenpa että rahapuu kasvattaisi vain hontelot ja pitkät, vennot oksat..

      itse olen kokeillut tätä vain sellaisille kasveille, joilla on selvät isot juuret,esim kultaköynnös, amatsoninlilja, isoposliinikukka jne.
      mutta olisipa kokeilunarvoinen esim kodinonni, jolla on pieni juuristo ja tykkää tasaisesta kastelusta ja nimenomaan altapäin!

      jostain luin että ainakin tomatti ja chilipaprika tykkäisi hydrosta, varmaan niin onkin.

      ei tarvinnut helmivanukas yhtään enempää sokeria. tein tavalliseen maitoon, kookosmaito ei ole minun makuuni, vaikka kookoshiutaleista tykkäänkin.... ja nyt juolahti mieleeni, että voisihan niitä hiutaleita siihen lisätä :) pitääpä versioida :) ja aion vielä kokeilla siihen kookosmaitoonkin tehtynä ;)

      aurinkoista kevättä!

      Tiina






      Poista