keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tomaatintaimet ulkomultiin


Tässä seisoo Vilma. Siemenkylvetty 22.2. Koulittu 21.3. Istutettu ulos lasilavaan 6.5.
Osaan Vilman taimia lisäsin jossain vaiheessa kevättä multaa ja pätkän jatkovartta purkille. Osa taimia oli niin lyhytkasvuisia, että pärjäsivät matalassa purkinpohjassa.
Tänä keväänä taimet lähtivät normaalia hitaampaan kasvuun - syitä en edes yritä arvailla... Siperialainen pensastomaatti on avannut ensimmäisiä kukkia, mutta Vilma on vasta nupullaan.

En olekaan koskaan aiemmin kokeillut kasvattaa tomaattia tässä pienessä lasilavassani. Vilma on kuitenkin niin matalakasvuinen ruukkutomaatti, että periaatteessa mahtuu kyllä tähän keskikohdaltaan noin metrin korkuiseen lavaan.
Näin aikaisinkaan en ole koskaan tomaatteja ulkoistanut - mutta mitä aiemmin pääsevät ulos valoon ja lopulliseen kasvupaikkaansa, sen parempi.
Seuraavat kaksi viikkoa eivät nyt varsinaisesti helteiseltä näytä - mutta ei ole pakkastakaan luvattu... Laitoin lavaan nyt vasta viisi taimea - joten jos vaikka köpelösti kävisikin, niin ikkunalla on vielä pitkä rivi varataimia jemmoina.

Tomaatille hyviä kumppanuuskasveja ovat mm. salaatti ja sipuli. Lavassa on nyt kylvettynä rucolaa, pak-choita ja salaattisekoitusta. Monivuotisena siellä on kiinansipulia - ja yllätyskasvina yksi punahierakka - olen sitten näköjään viime kesänä tökännyt lavaan sitäkin...

Hyötykasviyhdistyksen kumppanuuskasviluettelosta opin tänä keväänä senkin, että persilja tomaatin parina viljeltynä parantaa tomaatin makua. Eli nyt sitten tietysti kylvin rivin persiljaa heti Vilman viereen.

Tein lavan keskelle yhden yhtenäisen istutusvaon. Sen verran syvän, että taimipotit  upposivat ihan reilusti multiin - ja saivat vielä lisämaita varren tueksi.
Täytin vaon vanhalla hyvin palaneella hevosenlannalla. Luulenpa, että se ja ruohosilppu riittävät lannoitteeksi
Tukikepit valmiudessa - vielä en niitä sitonut kiinni - ja se persiljakylvös viereen. Tästä se lähtee - tomaattikesä.

Lavassa paistattelevat vielä purkeissaan selleri, ryhmäpurjo, basilika ja isosamettikukka. Lehtiselleriä esikasvatin nyt ensimmäistä kertaa ja mielestäni taimet ovat ihan hyvällä mallillaan. Purjot ja basilikat ovat heiveröisempiä kuin koskaan aiemmin. Yksittäin rulliin koulitut purjotkaan eivät ole ollenkaan edustuskelpoisia. En kehtaa edes ottaa kuvaa :P

Lehtikaalin taimissa on nyt monta yritystä meneillään. Alkuperäiset viikkoja sitten kylvetyt taimet (huonoja), myöhemmin uloskylvetyt (alullaan) ja onneksi vielä ystäväkin, jolla on ylimääräisiä hyvän näköisiä taimia :D
Että yritystä on - jos on erehdystäkin...


Ennen sateen alkua ehdin istutella avomaalle pensastomaatinkin taimia. Hain aamulla vielä toisen kasvitunnelin Lidlistä - ja lapioin uuden istutuspenkin etupihalle - ja viritin sen tunnelin pystyyn - mutten enää ehtinyt ottaa kuvia todistuskappaleiksi ennen sadetta :) Pensastomaatit ovat nyt ihan siinä hilkullaan. että mahtuvat korkeutensa puolesta tunneliin - mutta kunhan nyt edes sen parisen viikkoa siellä ovat vähän suojassa ja totuttelevat ulkoilmaan.

Mutta huomenna on luvassa lisää sadetta - ja minulla on vapaapäivä - eli lähden kaverin kanssa kirpparikierrokselle :) Heippa täältä :)

9 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa suorastaan kesäiseltä!
    Meillä taimet ovat olleet kasvihuoneessa nyt muutaman yön (termostaatin ja lämpöpuhaltimen kanssa), mutta en ole vielä uskaltanut niitä kylmään multaan. Mutta pian, ihan pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Minä nyt uskalsin - eikä mitään lämmityksiä... Ihan pirteän oloisia ovat ainakin vielä 11.5 kun tätä kirjoittelen. Myös lehtikaalit ovat tykänneet ulkoilmasta, ovat nyt ihan tummanvihreitä ja tanakoita. Basilika ja lehtisellerikin näyttävät kotiutuneen lasilavaan. Kaikki lehtikasvit ovat vielä purkeissaan ja istutan ne vasta kasvavan kuun aikaan. On tämä kevät aina yhtä ihanaa aikaa - kaikki on vielä mahdolista :)

      Poista
  2. Niinkuin minä viime vuonna vannoin, että ensi vuonna itsekin taas vuosien tauon jälkeen yritän jotain viljellä, niin viljelemättä on jäänyt - pakko yrittää pelastaa tilanne valmiilla taimilla;)
    Sinulla on kyllä mahtavat viritykset siellä - ei voi kuin ihailla!
    Hyviä kasvusäitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady :)
      Joko hait niitä lavakauluksia mökille? Niillä on helppo aloittaa viljelyharrastus - ja valmiilla taimilla :)
      Onhan sitä monenlaista viritystä tullut kokeiltua - aika halpa ja harmiton harrastus kuitenkin... Eilen istuttelin purjoja vessapaperirullanhylsyihin - siis tein niistä kauluksia - ja nyt mietin että olikohan mitään järkeä :D

      Poista
  3. No kylläpä on kesä pitkällä! Pirkanmaalla saa vielä haaveilla pitkään tomaattien istuttamisesta. Tosin nythän on luvattu lämmitä, josko se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjatta :) Minä otin varaslähdön kesään... Kolmos-nelosvyöhykkeen rajamailla olen - eli sinua reilusti pohjoisemmassa :D Ihana viikko olikin - nyt sitten vähän viileämpää luvassa ja joutuu tekemään sisähommia... Ei keväällä malttaisi.

      Poista
  4. Taidan olla mattimyöhäinen taas. Kuukautta myöhemmin laitoin itämään, taimet eivät ole voineet niin hyvin kuin vuosi sitten. Pakkasöitä on taatusti vielä, viime kesänäkin meinasi käydä köpelösti. Pitänee turvautua ostotaimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aila :)
      Minullakaan ei tomaatin- tai oikeastaan mitkään taimet tänä keväänä olleet parhaimmillaan. Tomaatitkin normaalia hitaammin lähtivät kasvuun, basilika aika pienilehtistä, lehtikaalit huonoja (niin aina), purjotkin honteloita... Lehtiselleri ja samettiruusu mielestäni onnistuivat ihan ok - tai sitten vaan en osaa odottaa sen parempia kun en ole aiemmin niitä kasvatellut :)

      Poista
  5. Moi Maija :)
    Mutta eikö viime vuonna nimenomaan se kesäkuu ollut jopa kylmempi kuin toukokuu? Meillä ainakin satoi rakeita juhannuksena... En muistanut silloin nollata lämpömittaria, eli en tiedä, kävikö kuinka lähellä pakkasta juhannusviikolla - mutta aika hilkulla kuitenkin. Kasvimaalla chilien ja osan tomaatteja lehdet käpristyivät - mutta olivat siis ihan avomaalla ilman mitään suojausta.
    Nyt laiton kokeeksi jokusen tomaatintaimen tuohon pieneen lasilavaan. Ajattelin että tämä pilvihutuinen sää olisi leppoisa siirtokeli sisätaimille. En karaissut taimia ollenkaan - eli kertaheitolla vein ruukkutarjottimet ikkunalta lasilavaan. Ensimmäisenä päivänä auringonpaiste vähän ehkä nuupahdutti selleriä ja basilikaa - nyt näyttäisivät piristyneen ja viihtyvän. Lehtikaali erityisesti tykkäsi siirrosta ulos. Ovat siis kaikki vielä purkeissaan, paitsi ne muutamat tomaatit. Istutan lehtikasvit kunhan kuu taas kääntyy nousevaksi :)

    VastaaPoista