keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Valmista salaattia

Ikinä en ole ostanut valmiiksi pilkottua salaattipussia - periaatekysymys kai sekin. Ja entäs nyt sitten - toissapäivänä ostin ensin jokusen salaattisilppupussin ja eilen hain vielä kymmenen pussia lisää...

Salaattia olen pitänyt kesän sesonkiruokana, jota ei ole tarvinnut kaupasta koskaan hakea. Toukokuussa pääsee keräämään lasilavasta ensimmäisiä vihreitä lehtiä - ja sitten satoa piisaakin aina lokakuulle saakka, jolloin voikin talveksi vaihtaa tuoresalaatit juureksiin...

Ja miksi nyt sitten kuitenkin keulin salaattikaudesta kuukauden verran ja ostin pussitolkulla valmiiksi pilkottua salaattia... Varmaan siksi, kun tontilta ei meinaa lumet sulaa tänä keväänä millään - ja lehtikaalin taimet taas kerran kituuttaa - ja ukko ei hommaa sitä peräkärryä että pääsisi hakemaan lavakauluksia - ja taaskaan ei paista aurinko - ja parina päivänä kun paistoi niin maksaläiskät pölähti samantien - ja hiuksetkin on niin tylsät että ihan vakavissani jo mietin josko ottaisi permanentin...



Että oli nyt siis monta hyvää syytä tankata vihreää energiaa vähän etuajassa... Eniten kuitenkin motivoi sattumalta kauppareissulla silmiin osunut tarjous; Pirkka salaattipusseja eurolla. Valitsin Toscana salaattisekoitusta (romainesalaatti, punasalaatti, rucola) ja Provence salaattisekoitusta (friseesalaatti, punasalaatti, vuonankaali). Kilohinta jäi kohtuulliseksi ja salaattipussit olivat tuoreen raikkaita.

Samalla käynnillä kohdalle osui kotimaisia kurkkuja - kevään ensimmäiseen tarjoushintaan, eurolla kilo niitäkin. Ja löytyipä vielä viidenkymmenen sentin kevätsipulinippuja ja eurolla rasioita tuoretta valkosipulia...

Ja niinpä meillä sitten korkattiin salaattikausi tänä vuonna valmiiksipilkotuilla Pirkka-salaattipusseilla... Että ei pitäisi vannoa koskaan mitään - ei ainakaan, ettei ikinään osta valmiiksi pilkottua salaattia...



Toinen "vannomatta paras huomio" samalta kauppareissulta: Viimeisen vuoden aikana on tänne meidänkin nurkkakauppoihin ilmaantunut salaattibaareja. Pick&Mix kilohinta näyttäisi olevan vakio 14,90€/kg - ja ensisilmäyksellä se on kyllä aika hurja jäävuorisalaatille, tomaatille, keitetyille kananmunille ja makaroneille... Sen ensisilmäyksen jälkeen minäkin olin satavarma, etten ikinä työnnä kauhaa siihen laariin...

Mutta entäs nyt, kun ostoskärryissä oli pussitolkulla sitä valmiiksi pilkottua salaattia - ja tiesin että ukko tykkäisi saada siihen lisukkeeksi palan savulohta... Tarkan syynin jälkeen (niin valmis- kuin palvelutiskilläkin) selvisi, että se 14,90€ kilohinta savulohelle oli (ainakin eilisellä kauppareissulla) kaikkein edullisin siinä salaattibaarissa. Plussana vielä sekin, että siitä sai kalaa juuri sopivan määrän - ja ilman nahkoja tai muita rippeitä.


Meillä oli kotona fetajuustoa ja siemeniä - mutta jos niitä ei olisi ollut, niin salaattibaarin kilohinta on ihan ok kohtuullinen myös maustetuille fetakuutioille ja siemensekoitukselle - siis siinä tapauksessa, että niitä tarvitsee vain pienen annoksen - muuten kyllä kannattaa edelleen pitäytyä hyllytavarassa.



Ainakin keskisen Suomen Cittareista löytyy vielä tänään Pirkka-salaattipusseja ja suomalaista kurkkua tarjoushintaan - eli siinäpä sinullekin ihan kelpo päivällisvinkki jos osuu kauppareissu kohdalle. Ja salaattibaarista tuhdimpaa salaattia haluaville mukaan pala sitä savulohta :)

Ja tähän samaan juttuun vielä huutelen Expert-arvonnan voittajan perään. Päivitin arvonnan voittajan alkuperäiseen arvontapostaukseen, mutta nimimerkki Pautsi ei ole vielä huomannut tärpänneen. Eli otapa yhteyttä blogipostiini eilistapaistoa@gmail.com, niin saan osoitetietosi eteenpäin ja sinä pääset sauvasekoitin-ostoksille :)

12 kommenttia:

  1. Minä vannoin samaa noiden salaattipussukoiden suhteen ja kuinkas sitten kävikään, nykyään ostoskoriin sujahtaa aika usein se valmis salaattisekoitus. Hyvää ja helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moiks :)
      Eka kertaa nyt itse lastasin silputtua salaattia kärryyn... En usko että siitä mitään varsinaista tapaa tulee - olipahan nyt edullisia eikä oma kasvimaa vielä ole valmiudessa...
      Meidän isolle porukalle valmispussit eivät ole se järkevin vaihtoehto, mutta näin poikkeustapauksessa ihan ok :)

      Poista
  2. Oi onpas hyvän näköinen salaatti. Ostan harvakseltaan noita salaattipusseja, mutta joskus viime syksynä oli meidänkin Cittarissa näitä samoja euron kappale ja silloin ostin useampia. Pussien salaatti oli itse asiassa raikkaampaa ja rapsakampaa kuin ruukuissa myytävät salaatit. Säilyvyys on myös tosi hyvä, toista viikkoa säilyy jääkaapissa +4 asteessa. Normaalihintaisena hinta näissä kyllä hirvittää. Pitääkin huomenna käydä katsastamassa Cittarin hylly josko olisi täällä pääkaupunkiseudullakin tarjouksessa.

    Ps. tomaatinsiemenet ovat itäneet hienosti. Huomenna olisi tarkoitus koulia ne maitotölkkeihin. Odotan ihan hurjasti että pääsen ulkoiluttamaan niitä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjukka :)
      Nyt on menty koko viikko salaattilinjalla - ja kyllä on maistunut pussisalaattikin talven jälkeen :) Minut kanssa yllätti tuo pitkä säilyvyys. Ja ihan totta, ovat kyllä ihan tuoreen oloista tavaraa. Kilohinta pussisalaatissa on meidän "suurtalouskäyttöön" kyllä normisti aika korkea... Nyt tarjouksessa se oli ihan ok - siihen verraten, ettei omalta kasvimaalta vielä saa mitään vihreää.

      Minulla tomaateissa on ensimmäiset nuput. Veikkaisin että jokusen päivän päästä avautuvat ensimmäiset kukat. Minä koulin suurimman osan tomaatintaimia noin kuukausi sitten, mutta eilen vielä kanssa yhden purkinlopun Vilmaa. Oli kasvanut yllättävän tanakkana vaikka ihan hajakylvönä - en sitten hennonut heittää taimia kompostiin :)

      Poista
  3. Munkin täytyy myöntää, että en oikein ymmärtänyt niitä valmissalaattipusseja. Sitten oivalsin Briteissä (missä ei muuta ollutkaan saatavilla) että oli vähän höhlää ajatella niin, etenkin kun pian huomasin että niissä sai laatua ja paljon eri salaattilajeja sekaisin edullisesti. Vóila! :) Me suomalaiset ollaan vähän hitaasti lämpenevää kansaa sanoisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos Lontoon kuulumisista :)
      Kyllä salaattipussit ovat ihan kohtuukompromissi vaihtoehto kiireiselle tai pienempään talouteen. Itse en ihan kuulu kumpaankaan ryhmään, joten pitäydyn tulevaisuudessakin itse kasvatetuissa - jos ei satu talviaikaan tarjousta kohdalle :)
      Näissä Pirkka-pusseissa oli mukana myös mm. rucolaa ja vuonankaalta - eli vähän kuitenkin aromikkaampi setti oli kuin pelkkä jäävuorisalaatti.

      Poista
  4. Iloinen voittaja ilmoittautuu. Laitoin sinulle eilen illalla viestiä.
    -Pautsi

    VastaaPoista
  5. Paljonko oli kilohinta? Olen lukenut, että säilyvyys paranee kun salaatti pestään ammoniakissa.
    Hygienia? En siis osta ;)
    Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu :)
      Kilohinta oli reilu 6€ - ei siis ihan ilmainen, mutta kohtuullinen verraten siihen mitä oli tarjolla. En ole koskaan aiemmin ostanut valmiiksipilkottua salaattia, enkä ole tutkinut miten sitä käsitellään pakattaessa... Luulisin, että aika monessa ruokalassa (ja niissä salaattibaareissa) käytetään valmiiksi pussitettua ja pilkottua salaattipohjaa. Eli jos ne kuuluvat jokapäivän ruokavalioon, niin kannattaa tietysti vähän selvitellä asiaa.
      Hygienian osalta valmiiksipakatut tuntuvat minusta kyllä ihan luotettavilta. Enempi ahdistaa ihmisten aivastelu ja käpälöinti ruukkusalaattien kohdalla :/
      Mutta kiitos että huomautit aiheesta - täytyypä tutkailla lisää :)

      Poista
  6. Olen ostanut salaattisekoituksia, mutta en ole ollut kovin tyytyväinen. Olen innostunut kasvattamaan keittiönpöydällä herneen - , punajuuren ja retiisin versoja, joita olen laittanut leivän päälle ja salaatteihin. Salaattiakin kokeilin, mutta kovin hentoisiksi jäivät. Tomaatintaimet sen sijaan kasvavat kovasti, ovat jo 30-40 cm pitkiä. en tiedä laitoinko liian aikaisin. Aion siirtää ne heti leikkimökkiin, kun pakkasyöt hellittävät ja mökki kestää lämpimämpänä yöllä. lehtikaalia on myös jo tulossa, kovin hitaasti kasvavat. Kiitos kivasta blogistasi, sinun innostamana olen kokeillut kaikenlaista. Ensi kesänä meillä käytetään kasvatukseen enemmän aikaa ja lisätilaakin on tulossa. Minulla on käytössä lasten hiekkalaatikoita, joissa kasvatan hyvällä menestyksellä monia kasveja. mansikoita aion laittaa laaatikkoon ensi kesänä. Laatikot ovat tekeillä työttömien työpajalla. minulla on ideana, että rahaa kuluisi mahdollisimman vähän rakenteiiin, jotta vähällä rahalla saisi hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)

      Kiitos mukavasta viestistä ja kuulumisista :)
      Minä nyt ihan vaan tarjouksesta innostuneena kokeilin salaattipusseja - en normihintaan tähän meidän menekkiin ehkä ostaisi. Versotus on kyllä minulla vielä vähän opettelematta... Vähäkseen laitan, muttei siitä ole tullut rutiinia. Ituja kyllä kasvatan koko ajan.

      Minä justiinsa eilen lisäsin tomaatintaimille jatkovartta Ovat ihan napakoita ja isoja taimia, osassa jo nuppujakin :) Paprika ja chilikin ovat ihan ok, mutta se lehtikaali... On kyllä tosi hankala esikasvatettava. Yritin nyt taas kerran eteläikkunalla ja lämpimässä - mutta olisi kai vain pitänyt viedä viileämpään. Aika pieniä ja kituvan oloisia ovat... Kunhan keli pysyy plussan puolella, niin kokeilen esikasvatusta ulkona lasilavassa. Purjokaan ei ihan parastaan näytä tänä keväänä. Samettiruusuja kokeilin ja osassa onkin jo nuput. Ensi viikonloppuna laitan kurpitsat alulleen.

      Sama periaate vähän minullakin - eli olen yrittänyt hyödyntää mahdollisimman pitkälle ilmaista materiaalia kasvimaan tekoon. Lavakauluksia tarvitsisin taas. Hävitin viime syksynä leikkimökin ja siinä kohtaa olisi lämmin nurkka kasvatella nyt jotain.

      Mukavaa viikonloppua sinulle :)

      Poista