tiistai 3. joulukuuta 2013

Classic

Jyväskylä 96,2 MHz
Kokeile ilmaiseksi kuukausi - tai ihan niin pitkään kuin haluat. Itse tutkitusti: Classic laskee verenpainetta, vähentää lapsiin, mieheen, koiraan ja naapuriin suuntautuvaa kyrsiintymistä, poistaa "hilpeiden radiomainosten" aiheuttaman otsalohkon kiristyksen, tasoittaa pulssin, tuo kotiin ja keittiöön rauhan, ajattomuuden ja hitauden henkeä...


Muistin yht'äkkiä, että joskus menneisyydessä päätin siskoni kanssa kuunnella vain Yle ykköstä - sitä josta saa tietää merisään, jossa luetaan päivän mietelause ja jossa Turun tuomiokirkon kello lyö keskipäivän tunnit. Se päätös piti ainakin vuoden-pari. Elämän hulinoissa se unohtui - nyt on taas se aika.

Löysin Classic -kanavan. Se on nyt hiljaisena taustamusiikkina keittiöradiossani. Lapset olivat aiheesta hiljaa ensimmäisen päivän. Toisena päivänä joku vaihtoi kanavan takaisin Novalle. Palasin Classicille ja pyysin lapsia ihan oikeasti ja avoimin mielin kuuntelemaan muutaman päivän. Kolmantena päivänä Lempi sanoi, että nyt minä ymmärrän mitä tarkoitit. Olemme kaikki yhtä mieltä - keittiössä saa soida Classic.

Musiikkia ja kanava, jota voit kuunnella taustalla vaikkapa samalla kun lueskelet tätä blogia. Sytytä kynttilä ja koekuuntele hetki. Suosittelen erityisesti nyt joulukuussa :)

"Classic on tuoreella ja avoimella otteella kulttuuriin ja sen ilmiöihin pureutuva klassista musiikkia soittava radiokanava.
Classic soittaa maailman kauneinta musiikkia kellon ympäri ja tarjoaa siten oivan vastapainon nykypäivän nopealle elämänrytmille sekä keitaan kiireen keskelle."

Classicin antennitaajuudet ovat:

Helsinki  92,9 MHz
Hyvinkää  103,4 MHz
Hämeenlinna  88,1 MHz
Jyväskylä  96,2 MHz
Kuopio  94,8 MHz
Lahti  107,4 MHz
Oulu  99,6 MHz
Porvoo  90,8 MHz
Raasepori  104,3 MHz
Savonlinna  100,0 MHz
Tampere  92,2 MHz
Turku  106,8 MHz
Valkeakoski  90,3 MHz

10 kommenttia:

  1. Meillä kuunnellaan Ykköstä ja Classicia, jälkimmäisen musiikki on isoksi osaksi hyvää mutta mainokset ovat todella rasittavia, samoin Kiina-ohjelmista saan joskus tarpeekseni. Mainosten takia vaihdan usein kanavaa tai laitan levyn soimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      En tiedä miten minulta pääsi unohtumaan arjesta Yle... Tietty siinä oli neljä lasta ja kaikki Smurffi-levyt soitettiin puhki. Nyt on taas minun vuoro valita :)
      En ole vielä huomannut niitä Classicin Kiina-ohjelmia. Mainoksia on jonkin verran, mutta ihan inhimillisiä versioita verrattuna pop-kanaviin.

      Poista
  2. Musiikilla on tosi iso vaikutus tietenkin tunnelmaan, mutta käyttökelpoinen kyllä kotikutoisena terapiavälineenä! Itse luukutan Jouluradiota aina sen ensimmäisestä viimeiseen kuulumispäivään, vähän sama vaikutus kun itse kuvailit.
    Eikös tuolta Classicilta tule sekä vanhaa että uudempaa, modernimpaakin klassista musiikkia? Preferoisin itse enemmän vanhempaa ja soinnillista, en niin modernia ja siksi on jäänyt kuuntelematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Minä säästän joulumusiikkia vähän lähemmäksi itse H-hetkeä. Suosikkini on Pertti Valtosen joululevy... Kirpparilta senkin vuosia sitten löysin - ei edelleenkään harmainta hajua, kuka ja mikä mies Pertti on. Levystä tykkään - kiitos vaan Pera :)

      Classic on soinut meillä taustana nyt muutaman päivän. En vielä ole ehtinyt sen sielunelämään sen tarkemmin perehtyä - aika rauhallista meno on kuitenkin noin yleensä ottaen.

      Poista
  3. Minun lempparini on netin kautta kuuntelemani country-kanavat, sisältö olematon, mutta se toimii taustalla aivan mainiosti, rakastan kappaleiden takuuvarmaa kliseisyyttä. Ja tykkään kuunnella amerikkalaisia mainoksia, nekin ovat niin övereitä, että toimivat sketseinä. Aiemmin kuuntelin muutaman vuoden autossa aina klassista kanavaa, mutta minuakin tökki ne luimupupunkin mainitsemat jatkuvat Kiina-aiheiset ohjelmat ja jonkun toimittajan kuiskaava puhetyyli. Musiikki kyllä kelpasi :) Sain hurjasti tietouttakin klassisesta musiikista ja ostin sitä levyinäkin siihen aikaan aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Minulla taitaisi hiukset nousta pystyyn amerikkalaisista mainoksista :)
      Minulla Classic on soinut keittiätaustana kaiken häslingin keskellä - siinä ei ole vielä ehtinyt tarkemmin perehtyä sisältöön. Autossa tuleekin kuunneltua paljon tarkemmin.

      Poista
  4. Asiaa!! Meillä myös Classic. Ja kun siellä joskus meno äityy turhan paatokselliseksi, niin netin kautta kuuntelen Radio Swiss Classicia, siellä on aina sellaista helppoa klassista kuunneltavaksi.
    http://www.radioswissclassic.ch/en

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä ja vinkistä :)
      Tänään kuuntelin Classicia eka kertaa aamupäivästä ja autossa. Nyt kuulin myös ne kiinajutut ja kaalimatomainokset... Olisiko niitä vähemmän illan tunteina kun eivät kotona ole oikeastaan iskeneet tajuntaan.

      Poista
  5. Kiinajutut, koska kanavan tausta on kiinalainen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos tiedosta.
    Tuli vähän aavistus minullekin, että niin taitaa olla kun kuuntelin kanavaa ihan rauhassa autoillessa. Kiina on ristiriitainen paikka - paljon hienoa kulttuuria, mutta paljon sellaistakin mitä ei ymmärrä. Veljeni vaimo on sieltä, joten olen päässyt tutustumaan maahan ja elämään "kulissienkin" taakse.

    VastaaPoista