tiistai 18. joulukuuta 2012

Alennus palvelun hinnasta

"Kolmasosan palvelun hinnasta", sen saa reklamoida pukkipalvelusta jos aatoksi tilattu joulupukki onkin päissään. Tämän virallisen kannan aiheeseen antoi Kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen tämän päivän Keski-Suomalaisen jutussa. Eli lapset joulun juhlassa kohtaava joulupukki saa lähestulkoon "hyväksynnän" rohkaisuryypyille, "Kolmasosan alennuksen...". Että kippis vaan sillekin :D



Viikko on mennyt hiljaiselossa blogin suhteen. Sama ilmiö lienee useammallakin perheellisellä bloggarilla. Aiomme viettää tänä vuonna kokeellisen, erilaisen joulun (ei koristeita tai kuustakaan, ei lahjoja, ei mitään muuta perinteistä kuviota kuin aaton pitopöytä ja senkin pääsemme nauttimaan anoppilassa).

Tuntuukohan olo apealta aattona; viimeiset parikymmentä vuotta sitä on vietetty reilun parinkymmenen perheenjäsenen voimin ja nyt aiomme rauhoittua omalla lähipiirillä. Katselenko haikeana iltakävelyllä ikkunoista pilkisteleviä naapuruston joulukuusia...
Tämä on kuitenkin meidän vanhempien, myös lasten yhteinen päätös. Ehkä tämä nollatoleranssijoulu tuo uusia ajatuksia joulun perimmäisestä tarkoituksesta. Tänä vuonna, kuten toki aina aiemminkin, juhlan tuntu tulee puhtaasta kodista; vastavaihdetuista liinavaatteista, mäntysuovalta tuoksuvista saunan lauteista, soodalla raikkaaksi jynssätystä jääkaapista ja keittiöstä, pakkaskelissä tampatuista matoista. Tunnelmatuojiksi ostin jo laatikollisen kynttilöitä. Jokainen saa toivoa pyhiksi omia herkkujaan; itselleni hankin ihania juustoja ja tutuksi tulleelta leipurimummolta laatikollisen luomuruisleipää ja karjalanpiirakoita. (Niidenkin tekemisen jätin nyt suosiolla väliin.)

Saunomista, jokunen hyvä elokuva, kasa kirjoja, takkatulta, sohvanpohjaa... Niistä on toivottavasti tämä joulu tehty. Odotan ihan oikeasti niitä päiviä :)

2 kommenttia:

  1. Aina on mahdollista tehdä todistajien kuullen pukin kanssa sopimus, että palkkio maksetaan vain jos pukki on selvin päin. Jos ei ole niin sitten ei tarvitse maksaa. Tosin täytyy varmaan puhalluttaa todistajien läsnäollessa...

    VastaaPoista
  2. Jätin itsekin koristeet kokonaan pois, tai itseasiassa luovuin niistä kokonaan. Osa lähti ystäville, osa roskiin ja loput kirpparikassiin. Jotenkin on alkanut tuo hilipatihippan jouluroina ahdistamaan kovasti. Kynttilät ja pari joulukukkaa riittää hyvin. Tulevaisuudessa näiden rinnalle myös kuusi ja joka joulu toivottavasti monta kiertoon lähtevää tavara kassia. Kuulinpa eräiden tilanneen jouluruoat pitopalvelusta, eikä ollut edes kallista. Kunhan minun jouluvetovastuu joskus iskee, vedän kehiin kyllä tuon pitopalvelun. ;) Tai sitten en. Hyvin on eilen/tänään pyöräytetty sulassa sovussa niin tortut, piparit, juustokakut, kuin tuoreet leivät, mädit ja graavikalatkin... sienisalaattikin puskettiin vielä tekemisen innossa. Ja ystäviäkin on ehditty näkemään. Kumpa aina olisi näin tehokas. :)

    Oikein rauhallista joulua.

    VastaaPoista