sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kanelia ja kanelia



Suomalainen joulu tuoksuu kanelilta. Se on riisipuuron ja piparien "pakollinen" mauste. Läpi vuoden kaneli maustaa vähintäänkin omenapiirakat ja korvapuustit.
Kotoisalla kanelilla on  myös "pimeä puoli" - sen suuret luontaiset kumariinipitoisuudet nousivat jokunen vuosi sitten otsikoihin. Kanelin sisältämä kumariini on maksalle myrkyllinen aine - aiheeseen onkin reagoitu mm Eviran toimesta. Terveille aikuisille kassiakanelia suositellaan korkeintaan tee- tai ruokalusikallinen päivässä (saantisuositukset hiukan vaihtelevat eri lähteissä), maksaongelmaisille tai pienille lapsille ei lainkaan.

Gluteenittomat keventäjän piparit.


Kanelin ystäville lohdullinen tieto kuitenkin oli, että ainoastaan kassiakanelin kumariinipitoisuudet ovat huomioonotettavan korkeat. Ceylonkaneli selviää lähes puhtailla papereilla - sisältää hitusen kumariinia, niin kuin kotoinen mustikkakin. Pitoisuudet ovat kuitenkin niin olemattomia, ettei niitä tarvitse käytännössä huomioida

Kumariinikohu aiheutti vielä jokunen vuosi sitten päänvaivaa - käytännössä kaikki isojen kauppaketjujen valikoimassa oleva kaneli oli (ja on edelleen) korkean kumariinipitoisuuden kassiakanelia. Minulla ei tästä kaneliaiheesta ole ostajan näkökulman kokemusta kuin paikallisen Cittarin ja Lidlin verran - kummastakaan ceylonkanelia ei ole löytynyt. Enkä siis osaa nyt sanoa, saako sitä yleisesti isommista marketeista, vai kuuluuko ceyloninkaneli ainoastaan luontaistuotekauppojen valikoimaan?
Teollisuus ei käytä ceyloninkanelia käytännössä lainkaan - koska se on kalliimpaa - ja koska kassiakaneli on voimakkaamman makuista.



Tavallista kanelia saa alle kympillä kilo - mutta tässä on kyllä yksi kohta, jossa ei kannata niillä kilohinnoilla tinkiä... Tietysti tieto ceyloninkanelin turvallisuudesta on tärkeä valintaperuste sekin, mutta myös maku vakuuttaa.

Ceyloninkaneli on pehmeän aromikasta - mielestäni siinä on vähän suklainenkin maku. En osaa sanoa, onko eri merkkien ceylonkaneleilla suuria eroja, mutta ainakin käyttämäni Frontier luomukaneli on tosi pehmeää.

Kassiakaneleissa on valtavia laatueroja. Siitä sen verran, että aikoinaan ostin luokkaretkirahastoa keräävältä pikku pojalta ison kanelipurkin. Se oli aikaa, kun en vielä edes tiennyt, että on olemassa kanelia ja Kanelia... Se ovenraosta pikku myyjältä ostettu kaneli oli niin kertakaikkisen karmeaa, että vaikka olen ihan satatarkka kierrättäjä ja ruokahävikin välttäjä, niin se puoli kiloa luokkaretkikanelia joutui kompostiin.

Asun pikkukaupungissa, josta kaikkia haluamiani luontais- tai luomutuotteita ei löydy. Olen muutenkin ihan äärimmäisen huono kaupoissa ja kaupungilla kiertelijä - eli en käy läänin "pääkaupunginkaan" keskustassa kuin ehkä max. kerran vuodessa...
Minulle yksinkertaisinta ja helpointa on tilata tarpeellinen nettikaupoista - ja eniten siitä syystä iHerb-nettikauppa onkin aika usein edustettuna näissä keittiöhankinnoissani.
Kanelin osalta ostan aina isoja kuluttajapakkauksia koska kaneli säilyy pitkään, käytän kanelia paljon ja isompi pakkaus on edullisempi.

Hintaa kuvassa näkyvällä 453g pakkauksella on 17,43€, eli pyöreät neljäkymppiä kilo. Tilattu iHerb -nettikaupasta.
Tämä Frontier kaneli on luomulaatuista ceyloninkanelia.




Kiitos edellisiin juttuihin tulleista kommenteista ja kysymyksistä. Viimeiset pari viikkoa ovat hurahtaneet yhdessä sun toisessa kiireessä ja blogiharrastuskin sitten jäänyt vähän paitsioon. Julkaisen kommentit yleensä puhelimen kautta, mutta en edes yritä siellä niihin vastaamista... Parikin kertaa kun olen saanut aikaan aika totaalisen sotkun blogini lähdekoodiin puhelinta näprätessä. Istahdan viimeistään huomenissa koneelle ja päivittelen postit - kiitos vielä kerran kärsivällisyydestä :)

Tässä vielä yksi vastaan tullut mielenkiintoinen artikkeli kanelista:

http://www.magneettimedia.com/kaneli-ja-magnesium-ovat-yhdessa-maailman-tehokkain-verenpainelaake/

Tilausvinkkejä iHerb -nettikauppaan.

kaneli ja kumariini / kanelin terveysvaikutukset / kanelin myrkyllisyys

4 kommenttia:

  1. Olipas taas mielenkiintoinen postaus sinulla! Näitä sinun ravintoaiheisia postauksia on kyllä kiva lukea, monta asiaa on ruvennut itseä mietityttämään sinun ansiostasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjorie
      Tämä kanelijuttu on lienee jo aika hyvin tiedossa, mutta halusin nyt kuitenkin muistuttaa... Vaikka olen aika tarkka ja hintatietoinen kuluttaja, niin tässä kohtaa en tingi - eikä kannata minusta muidenkaan. Vaikka kanelia vähän reippaammin käyttäisikin, niin määrät ovat kuitenkin sen verran pieniä, että hintaero ei enää yhden korvapuustin tai riisipuurolautasen kohdalla ole mitään :)

      Poista
  2. no oli kyllä mielenkiintoista luettavaa ja enpä ollut tiennyt. Kiitos vinkistä ja tunnelmallista iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiia :)
      Kiitos vielä arpajaisvoitosta :) Otin käyttöön samantien.
      Oliko sinulle uusi juttu tämä? Aika paljon aihe oli aikanaan esillä, mutta ei ehkä jäänyt sitten kaikille mieleen. Yksinkertainen nyrkkisääntö on, että ceylonin kaneli on turvallista ja hyvää. Jos paketissa ei ole mitään merkintää, se on lienee satavarmasti kassiakanelia. Niiden kumariinipitoisuuksissa on eroja, osassa tosi isot, joissakin kohtuulliset. Varminta on kuitenkin vaan yksinkertaisesti valita ceyloninkaneli. On sitä paitsi ihan eri makuistakin - ei ollenkaan sellaista kirpeän pistävää, kuin tavan kaneli joskus on.

      Poista