lauantai 6. huhtikuuta 2013

Minä ja jokunen ystävänikin ja auto

Nainen nelostiellä
"Ajelin sitä nelostietä ihan ajatuksissani ja siinä ihmettelin että mitä se edellä ajava yhtäkkiä hidasteli ja pysähtyi ja ketään kun ei näköjään tullut vastaankaan niin lähdin samalla vauhdilla ohittamaan.
Aloin sitten vilkuilla sivulle että mitä pentele kun niitä ohitettavia autoja on aina vaan ja sitten jumankauta tajusin että siellä on joku tietyö ja puolen kilometrin jono kun päästävät kaistan kerrallaan ja ei sinne jonoon autojen väliin tietysti mihinkään enää mahdu ja pakko oli vaan jatkaa eteenpäin ja arvaa kattoko ne niistä autoista kun vaan lesetin ohi ja olisit nähny sen merkinheiluttajan ilmeen kun kurvasin siihen jonon keulille - että arvaa vaan hävettikö..."


Nainen vanhalla nelostiellä
"Ajoin sitä vanhaa nelostietä sinne Kirrin SPR-kirpparille ja se poliisi aina vaan roikkui perässä vilkut päällä ja sitten laitto jo pillitkin päälle ja ajoin sitten tiensivuun kun ajattelin että päästän sen ohi.
Mutta ne pysähtyikin siihen minun taakse ja sinne vaan peräpenkille tenttiin. Enhän minä ollu huomannu että siinä on viidenkympin merkki kun ennenvanhaan, vanhan nelostien aikaan siinä oli se kahdeksankympin suositus. Sain tietty sakot ja hemmetinmoisen saarnankin vielä kun en pysähtynyt heti - no minä sanoin että mistä minä nyt olisin voinut arvata että ne valot ja pillit minua varten olivat.
Päästivät sitten lähtemään ja eikö kun vähän matkaa siitä menen niin ole taas sama sininen auto takana ja villkuvalot pyörii. Ajelin niin varovasti että hyvä jos neljääkymppiä ja mietin että menkää nyt hyväihme ohi. Siinä perässä vaan roikkuivat ja sitten oli taas jo pillitkin päällä ja huokasin helpotuksesta kun läksivät ohittamaan. No arvaa että kurvasivat eteen ja pakottivat pysähtymään ja minä että mitä herraisä nyt kun just vasta pääsin kyydistään pois.
Se minun ajokortti oli unohtunut sinne poliiauton takapenkille ja eikun uusi saarna.
"Niin rouva - edelleenkin korostan että jos poliisiauto ajaa perässänne valot tai pillit päällä niin se tarkoittaa että teidän täytyy pysähtyä."
No enkai minä nyt tajunnut että minua varten ne valot ja pillit taas oli...
Olivat kyllä pahalla päällä - olisi sitä nyt voinut vähän nätimminkin puhua..."

Nainen tankilla
"Minulla oli viikon vanha ajokortti ja lähdin kuskiksi. Sain äidiltä auton lainaa ja kävin siinä automaatilla tankkaamassa ja eikö kun lähdin siitä ajamaan niin joku rysähti takana. Ukko istui siinä vieressä ja tajusi heti että olin unohtanut sen bensapistoolin ja letkun tankkiin kiinni. Huusi hulluna että äkkiä pakkia ja minä paniikissa pakin päälle ja kaasua - se olikin ykkönen ja irtosi se koko mittari mukaan ja siihen se heilahti peräpellille..."

Nainen punaisen Porchen kyydissä:
"Laitoin kaupan kiinni kymmeneltä ja se oli jo aika pimeää ja odottelin siinä oven edessä että ukko tulee hakemaan. Sillä oli siihen aikaan punainen Porche ja sen nyt erotti kun ei muita samanlaisia kaupungissa melkein ollut. Ja tulihan se ja pysähtyi siihen vähän matkan päähän puoliksi kaistalle kun parkkipaikat oli ihan täynnä. Juoksin autolle ja siinä vähän ahtaassa raossa tempaisin oven auki ja heitin kassin takapenkille ja hyppäsin kyytiin ja ovet kiinni ja turvyöt ja kaikki ja sanoin että lähdetään ja vilkaisin sitten ukkoakin että mitä se siinä vielä vitkuttaa ja siinä istuu saakeli ihan outo mies. Kysyin ihan äimän käkenä että mitä sinä siinä teet ja tuijotti minua se äijä silmät selällään ja sanoi että odottaa vaimoa kun se meni käymään tuossa kioskilla. Kai se pari sekuntia siinä meni että kelasin tilanteen ja keräsin kamppeet ja häivyin. En sitten selittänyt mitään - siinäpähän mietti - kertoikohan vaimolleen..."

Nainen valitsee ajoreitin
"No arvaa että olin niin poikki töiden jälkeen että nukahdin sohvalle ja säpsähdin että jumppa alkaa ja aina meen sinne pyörällä mutta oli niin pimeetä ja vettäkin satoi ja väsytti ja kauhea kiire että otin sitten auton. Siinä ihan pökkyrässä ajelen ja yhtäkkiä tajuan että miten tää tie on niin möykkynen ja kapea että hyvä jos autolla pääsee... No kun aina meen sinne jumppaan pyörällä siitä urkkakentän vierestä sitä pyörätietä - muistanu ollenkaan että oli auto alla..."

Nainen parkkeeraa
"Missä hemmetissä auto on - tähän jätin mihin aina - kyllä laitoin sen käsijarrun päälle - ihan varmasti laitoin -  no eikö se muka siinä aina ennenkin oo ilman pysyny..."


"Mitä siinä enää pällistelette... Nythän se auto löytyi..."

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Raakaleipä idätetystä tattarista - gluteeniton



Toivottavasti monikin lukija on jo innostunut kokeilemaan raakacrackerin valmistusta. Vehnäryynicracker on ihan tosi hyvää - mutta vähintäänkin hyvänä kakkosena tulee mielestäni idätetystä tattarista valmistettu raakanäkkäri, ja sille tietty vielä lisäpisteitä gluteenittomuudesta. Vaikka ei kärsisi viljayliherkkyydestä, gluteenin vähentäminen ruokavaliosta ei ainakaan pahaa tee kenellekään. Tattarin terveysvaikutuksia ei muutenkaan käy kiistäminen - tietoa aiheesta löytyy googlaamalla vaikka kuinka.

Ja miksi siis taas jauhan siitä tattaricrackeristä :) Valmistin sitä useammankin satsin - aina siihen kurpitsasosepohjaan ja samalle leivinpaperirullan lopulle mikä laatikossa oli. Kaikki meni hyvin ja näkkäri hävisi leipälootasta aina sen samantien kun valmistui.
No se leivinpaperirulla sitten aikanaan loppui ja mies toi käskystä uuden Lidlistä.

Mutta voi hemmo miten verenpaineet nousi kun sitten taas aamukiireessä kipaisin motivoituneena saunasta sitä sopivasti kuivunutta leipää töihin evääksi. Tattarileipä oli kiinni kuin tauti siinä leivinpaperissa... Ei olisi siinä tohinassa enää muutama paperinriekalekaan haitannut, mutta ihan koko leivinpaperiarkkia en viitsinyt sitten juuston kanssa syödä pois kuitenkaan.

Idätin sitten samantien uuden tattarisatsin ja tein tälläkertaa taikinapohjan veteen. Ihan teitä lukijoita ajatellen joilla ei ole pakastimessa sataa litraa kurpitsasosetta :)

Helpotettu versio idätetystä tattarista valmistettuun raakanäkkäriin

3dl kokonaisia tattariryynejä
Ryynit pestään huolellisesti ja idätetään noin puolitoista vuorokautta metallilävikössä. Huuhtaistaan muutaman kerran idätyksen aikana.

Lisätään idätettyihin tattariryyneihin
1/2dl psylliumia (hiukan vajaakin riittää)
3dl vettä
1/4tl ruususuolaa
Yrttejä maun mukaan (Kumina, kynteli, korianteriruohosipuli, valkosipuli...)

Ja nyt se kantapäänkautta opittu: Voitele ohuesti öljyllä leivinpaperi johon aiot taikinan levittää!
Ainakin jos haet Lidlistä sitä halparulllaa...

Levitellään taikina lastalla ohueksi kerrokseksi (suunnilleen ison pellillisen verran) ja jätetään kuivumaan sopivaan paikkaan.




Katsokaa miten kaunis leipä :) Tämän takia en halua soseuttaa kuivattavia aineksia.

Ja siihen se hienostelu sitten jää... Kiire töihin :D Mutta ihan vakavasti aiheesta: Puolikuivana cracker on helppo leikata ihan täydellisiksi annospaloiksi ja kyllä näin kaunista leipää voi tarjota ihan juhlapöydässäkin keittojen tai salaattien lisukkeena.


Tattari
-alentaa verensokeria
-vähentää veren kolesterolia
-sisältää kaikki kahdeksan olennaista aminohappoa
-hyvä proteiininlähde (proteiinipitoisuus 13-17%)
-hyvä antioksidanttien lähde
-sisältää runsaasti B1- ja B2-vitamiineja
-hyvä mineraalien lähde

Idätettyjen siementen ravintoarvo on moninkertainen lepotilassa oleviin siemeniin verrattuna.

raakaleipä / idätetty tattari / raakaleipä tattarista resepti / helppo raakaleipä / raakaleipä saunan lauteilla / miten tehdään raakaleipää / raakaleivän kuivatus / tattarin idätys / leipä idätetyt tattariryynit / tattarinryynit / gluteeniton leipä /

torstai 4. huhtikuuta 2013

Sinun puutarhasi

Vuoden vihreimmät messut - Kevät puutarha 11.-14.4.2013 Helsingin Messukeskuksessa... Tänä vuonna en valitettavasti itse pääse paikan päälle haaveilemaan, hakemaan vinkkejä ja oppimaan uutta - mutta joku teistä lukijoistani pääsee ja ilmaislipuilla :)

Ja näin voit osallistua 2x16€ arvoisen lipun arvontaan: Lähetä eilistapaistoa@gmail.com sähköpostiin kuva puutarhastasi tai parveekkeestasi tai anopinkielestä ikkunalla. Suosikkipaikastasi tai parhaasta ideastasi - ikkunan sisä- tai ulkopuolella...  Jotain vihreää kuitenkin :)
Julkaisen kaikki lähetetyt kuvat 7.4 sunnuntai-iltana. Voit lähettää pelkän kuvan, mutta lukijat varmasti arvostaisivat kuvaan liittyvää pientä tarinaakin.

Parasta puutarhaa ei kenellään ole :) Silläpä siis arvon liput kuvan lähettäneiden kesken. Kaikki puutarhat ja pihat ja partsit ovat hyviä ja kauniita - sellaisia kuin niiden pitääkin olla, omistajiensa näköisiä.

Jollet ole rekisteröitynyt lukija, liitä kuvan mukaan sp-osoite jotta voin ottaa yhteyttä voittajaan maanantaina 8.4.13.
Lähetän liput tiistaina (niin ehtivät perille keskiviikoksi - viimeistään torstaiksi) ja toivotan ihanaa messupäivää jollekulle onnekkaalle :)

Ja jos et itse pääse messuille (esim. välimatkan takia kuten minä :) niin voit ilmanmuuta osallistua ja yllätetään Helsingin seudulla asuva ystäväsi messulipuilla. Lähetän liput toivomaasi osoitteeseen.

Blogin oikeasta yläreunasta löytyvästä linkistä pääset tutustumaan Kevät puutarha messujen ohjelmaan.
Samalla lipulla voit osallistua myös kolmeen muuhun kiinnostavaan tapahtumaan: Oma koti, OmaMökki ja Sisusta.


Ja tässä minun puutarhahaaveideni tilanne:
30.3. eli vajaa viikko sitten kylvämäni lehtikaalit, kukkakaali ja keräkaali ovat itäneet hyvin. Purjo ja salvia eivät ole vielä näyttäytyneet...

20.3 eli reilu kaksi viikkoa sitten kylvetyt basilikat: Sitruuna-, kaneli- ja punainen basilika ovat iskussaan - mutta mikä vaivaa vihreää basilikaa? Takana keskimmäinen astia ammottaa tyhjyyttään. Tein tuskastuneena jo uusintakylvönkin pintakylvönä - ei auttanut sekään. Eli ensikesänä meillä syödään kaikkea muuta mutta ei perusbasilikaa.

27.2. eli reilu kuukausi sitten kylvetyt tomaatit ovat päässeet hyvään vauhtiin. Viikonloppuna ruukutan isompia jo maitopurkkien jatkovarsilla.