tiistai 14. lokakuuta 2014

Raakakaakaonibsit


Kaakaonibsit ovat olleet jo minulle jo vuosia yksi pakollinen pikku herkku ja lisuke keittiössä. Pääasiassa käytän niitä marja-luonnonjogurtti -annoksen päälle ripoteltuna. Erityisesti mustaherukan kanssa sopivat erityisen hyvin. Makeaan vadelma-jogurtti-annokseenkin nibsit tuovat rakennetta. Mustikoihin en niitä jostain syystä osaa yhdistää.

Raakakaakaonibsit ovat kuorittuja ja rouhittuja kaakaopavun palasia - eli kaakaota parhaassa, käsittelemättömässä muodossa. Niiden antioksidanttipitoisuus noin 10% kokonaispainosta ja ne sisältävät  erityisen paljon mangaania - ja huomattavia pitoisuuksia useita muitakin kivennäis- ja hivenaineita.

Kaakaopapujen hinnan ennustetaan nousevan ihan kunnolla joskus tulevaisuudessa. Ei luomulaatuinen raakakaakao nytkään tarjoussuklaalevyn kilohinnalla irtoa, mutta kyllä siihen vielä näillä maailmanmarkkinahinnoilla pieneksi lisukkeeksi hennoo satsata.

Mutta nyt tarkkana - itse erehdyin aikoinaan jokusenkin kerran ostamaan käsiteltyjä kaakaonibsejä. Osa oli paahdettu ja osa makeutettu. Eli kun valitset kaakonibsejä, huomioi, että ne ovat nimenomaan raakakaakonibsejä - ettei niitä ole paahdettu tai niihin ole lisätty sokeria tai vaikkapa kaakaolikööriä...



Vielä toinen huomio: Olen kokeillut useita niin suomessa myytäviä, kuin iHerb:in valikoimiin kuuluvia kaakaonibsejä. Osa niitä ensimmäisiä testaamiani oli juurikin niitä paahdettuja ja makeutettuja - se oli aikaa ennenkuin ymmärsin eron nibsin ja nibsin välillä...

En nyt mollaa yhtään merkkiä, mutta joissain tuotteissa oli mielestäni homeen makua. Osa oli aika kitkerää ja osassa on ollut mukana kovia kuorenpalasia.

Viimeisin tilaamani pussi oli Ecuadorilaista luomu raakakaakaota. Ja nyt löytyi ihan paras tuote kaikista tähän mennessä kokeilemistani. Mitään edellämainittuja epäkohtia ei ole ainakaan tämän ensimmäisen testipussin kohdalle osunut. Nämä nibsit ovat luomulaatuisia, tosi rapeita ja mielestäni makeampia kuin mitkään aiemmin käyttämäni raakakaakaonibsit.
Ja näyttää, että muutkin ovat huomanneet eron - tuote on nyt ainakin iHerb:in listoilta tilapäisesti loppu.

Sitäkin tosin hetken mietin, että onko kaakaonibsien laadulla eroa eri vuosina - eli oliko tämä täyskymppituote osaltaan suotuisan sadon ja hyvän vuoden ansiota?

Mutta vinkkinä nyt kuitenkin - olivat raakakaakonibsit sitten tuttu tuote tai ei - kun tätä laatua taas tulee tarjolle, niin voin suositella.

Hortasaalista - kesän vihreää voimaa varastoituna. Mustaherukanlehtisilppu sopii mainiosti mm. mustaherukoiden ja suklaapohjaisten leipomusten mausteeksi.

kaakaonibsit / terveysvaikutukset / parhaat / mistä kannattaa ostaa / terveys / vitamiinit / antioksidantit / mangaanilähde

8 kommenttia:

  1. mitä mieltä olet Punnitse & Säästä- kaupasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Meidän kylillä mainitsemaasi liikettä ole. Lähin on Jyväskylän keskustassa - ja siellä käyn tosi tosi harvoin. Edellisestä vierailustani Punnitse ja Säästä - kauppaan on useampia vuosia, joten en osaa sanoa aiheesta mitään :)

      Poista
  2. Ja minulle taas kesän tuoreet mustikat, turkkijugu ja kaakaonibsit on se paras herkku :)

    Hyödynsitkö hyvä pihlajanmarjasatoa mitenkään? Minä kuivasin ja jauhoin marjat jauheeksi ja nyt olen ripotellut jauhetta nokkosensiemenien, hamppujauheen yms. lisäksi marjojen, rahkan ja puurojen päälle. Eiköhän tästäkin jauheesta jotain hyödyllistä irtoa, vaikka voimakkaan maun vuoksi ei kovin isoa määrää voi annostella. Kauniin väristä ainakin, jos ei muuta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anna :)

      Huonolla omallatunnolla tunnustan, etten kerännyt tänä syksynä yhtään pihlajanmarjaa - vaikka oli niin hyvä marjavuosi... Viime vuoteisiakin on vielä rippeet pakastimessa. Ovat vähän kuin tyrninmarjat - eivät ihan ensimmäisenä tule käytettyä :)

      Pitäisi kyllä opetella. Hyvä Anna - olet esimerkkinä muille :)

      Poista
  3. Mä taas olen aina jauhanut mun nibsit ja ne ovat menneet sittten raakakakkuun tai suklaaseen.
    Enpäs ole huomannut että olisin ostanut joskus makeutettuja,ja sen kyllä huomaa maussa,jos ne sellaisia ovat.Venezuelan aikana kävimme kerran kaakaofarmilla,sellaisella ihan pikkuisella luomufarmilla,ja ostin sieltä kertakäyttömukiin pakattua kaakaomassaa,Se oli parasta ikinä;sen tuoksu oli sellainen että sitä mukin tuoksua halusin tuntea koko ajan,ja vuoden ajan käytin sitä tosi säästäväisesti,raastaen siitä vähän aina suklaakakkuihin tai sellaisiin.Sellaista kun vielä saisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jael :)

      Enpä ole koskaan hoksannut jauhaa nibsejä :O Menisköhän ihan bamixin kipossa?
      Tykkään kyllä syödä niitä ihan siltäänkin, karkkien korvikkeena.

      Poista
  4. Kun tilaat ulkomailta kaikenlaista,otatko huomioon,että usein lapset on sulle ne kerännyt?Ja myös "suosi suomalaista",että työpaikat säilyy. . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Kyllä ne minun "ulkomailta kaikenlaista" on määrällisesti aika pieni kökkönen vuodessa - että sen puoleen on ihan hyvä omatunto :)
      En ole vuosiin ostanut yhtään hedelmää, en edes juo kahvia - joka sekin taitaa olla aika monen suomalaisen "ulkomaansynti" jota kuluu kilokaupalla vuodessa. Ostan jonkin verran teetä, mausteita, ravinnelisiä ja mm. riisituotteita. Tietysti sitäkin voisi jossain kohdin miettiä ja vaihtaa riisin vielä useammin kotimaisiin tattariryyneihin...
      Mutta noin kokonaistilanteen huomioiden, uskoisin että ei tällä foorumilla kovin monella ole neljää arkkupakastinta täynnä suomalaisia marjoja - minulla on - ja osin lasten keräämiä :D

      Poista