torstai 14. marraskuuta 2013

Pintaremonttia

Täällä ollaan, vaikka vähän hiljaiseloa blogin puolella on nyt ollutkin parin viikon ajan. Sain harvinaisen vieraan - eli siis ihan vaan oman miehen käymään maailmalta kotona :) Ollaan poimittu suppiksia ja siivottu niitä suppiksia ja himmailtu kaupungilla ja laiteltu pihaa talvikuntoon ja tehty pieniä remonttivirityksiä kotona.

Jo reilu vuosi sitten tuunailin meidän 70-luvun talon makkaria vähän uuteen kuosiin. Sängynpäädyksi maalasin noin metrin korkeudelle seinää beigellä maalilla. Maalipintojen rajakohta jäi mietintään... Ja nyt siihen saumaan kolahtivat Ikean Ribba taululistat. Kolme pitkää ja yksi lyhyt - systeemi kustansi -50% alehinnoilla alle parikymppiä.
Sängynpäädystä tuli parempi kuin odotinkaan - ihan suosittelemisen arvoinen vinkki mielestäni.


Ribba taulilistan syvennykseen uppoavat sopivasti Kivi-tuikutkin.

Samalla Ikean reissulla ostin (myöskin alehinnalla 29e) valkokehyksisen Stave-peilin. Suunnitelma sen varalle oli jotain ihan muuta, mutta kotona huomasin että se sopikin ihan näppärästi makkarin kirjahyllynä toimivan Muurame Neppari-systeemin päälle.
Suunnittelin nostavani peilin hiukan hyllyn yläpuolelle, mutta se näyttääkin ihan kivalta tason päällä. Siitä heijastuvat kynttilät ja kirjat tuplana - kumpiakaan ei voi koskaan olla liikaa... Sytytän aina illalla tuikun suolakynttilään - se ionisoi ilmaa hengitykselle hyväätekeväksi.


Makkaria tuunaillessa poistin vaatekomeroiden ovet ja korvasin ne kierrätyskeskuksesta löytämilläni verhoilla - tykkään systeemistä edelleen. Ikkunaseinän verhojen taakse on piilotettu iso peili, jonka leikkuutin mittaan lasiliikkeessä. En halunnut että peili näkyy jakuvasti - verhot toimivat hyvin tässäkin.
Viimeistelyvirityksenä vaihdoin mattojen paikkaa - makkarista aulaan ja toisinpäin - nyt molemmat näyttävät uudelta.


Makkarin värimaailma on valkoinen ja beige. Rauhalliset luonnolliset sävyt, tilaa pehmentämässä kokopitkät verhot ja iso matto. Kirjahyllyn sijoitin aluksi vain välivarastoon makkariin - se täyttyi ja jäi niille väliaikaisille sijoilleen... Lattiallekin alkoi pikkuhiljaa kertyä kirjakasoja - nyt nekin kuuluvat "sisustukseen".


Lempikin tuli ihastelemaan makkarin uutta ilmettä. Verhon takana on iso seinäpeili.

TÄÄLTÄ löydät tarinoita ja postauksia tämän saman makkarin muodonmuutoksesta - ja eihän se tietenkään valmis ole vieläkään - eikä koskaan valmiiksi tulekaan...
Ihanaa syysviikkoa teille kaikille. Vielä ehtii suppismetsään :)

11 kommenttia:

  1. Todella kivan näköinen tuo uusi hylly :)!

    VastaaPoista
  2. Hauska idea sängynpäädyksi! Pitää lisätä vaihtoehtojen listalle :) voi kun minäkin saisin joskus miehen kotiin. Ei vain fyysisesti, vaan myös henkisesti. Olen vähän maassa. Tässä alkaa jo kaipaamaan vaikka lasta seuraksi... Hohhoijaa. No onneksi on edes tekemistä, eikä saisi unohtaa ystäviäkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sinä ihana :)
      Tiedän tunteen... Onhan se aina välillä semmoista sumplimista. Meillä molemmilla on kyllä paljon omiakin juttuja ja harrastuksia mutta tykkäämme molemmat pihahommista ja sienestyksestä. Remontti on aina vähän taiteilua - minulle riittäisi kohtuuhyvä - mies hieroo kaikkea aina millimittojen kanssa. Kaiken se kestää - you know :)

      Meillä sänky on niin leveä (210cm) että siihen ei ole mitään valmiita päätyjä ja jos olisikin niin näyttäisi liian isolta kun peittäisi lähes koko päätyseinän pituuden. Tämä maalisysteemi on edullinen ja sopii joka mittaan. Pelkäsin vähän että onko hylly liian ulkoneva - ei ollut. On paikallaan kivemman näköinen kuin odotinkaan. Siihen voi laittaa vaihtuvia pikku esineitä tai tauluja. Tykkään.

      Poista
  3. Kivan näköistä! Meijän entisessä isossa sängyssä oli muuten toi sama päiväpeitto, (ainakin kuvan perusteella näyttää) mutta pidin sitä poikittain. En ole edes aatellut että noi raidat sopisi myös noin pystypäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Emilia :)
      Hauska huomio - minä en ikinä ajatellut että raidat olisivat poikittain :)
      Kodin Ykkösiltä tämän joskus ostin - kun oli tarjouksessa...

      Poista
  4. Mitä miehesi tekee työkseen jos hän kerta reissa noin paljon ulkomailla?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      En täällä blogissa kirjoittele hänen töistään tai harrastuksistaan.

      Poista
  5. Mukavalta näyttää. Mistä olet ostanut sen suolakynttilän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pimme :)
      Suolakynttilöitä ja muitakin suolatuotteita oli ainakin viime talvena Katriinan kaupalla - sieltä ostin nämä omani. En tiedä kuuluvatko vielä valikoimaan, käy kurkistamassa jos liikut siellä suunnilla.

      Poista
    2. Hei, ei ollut suolatuikkuja enää Katriinan kaupalla, mutta tilasin Allergiakaupasta. Nyt tuikku tuikkii makkarissa ja suolakivet odottavat kiukaan ylle ripustamista. Ei puutu elämän suolaa :)
      Kävin viikonloppuna tutustumassa Kuopion Matkukseen. Ikeasta tarttui mukaan "pikkumusta". Se musta tiskiharja oli aivan loistava vinkki!

      Poista