sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Madara puhdistustuotteet

Sain testattavaksi paketin Madara organic skincare-tuotteita. Mukana oli myös kaksi erityyppistä puhdistustuotetta ja kaksi kasvovettä. Aluksi otin käyttöön kauraa ja lehmuksen kukkia sisältävän puhdistusmaidon ja Balancing toner kasvoveden.

Puhdistusmaito on pakattu 200ml pumppupulloon. Pakkausten ulkoasussa jatkuu raikas vihreä-valkoinen hopealla terästetty värimaailma. Mielestäni erittäin onnistunut, tyylikäs pakkaus joka nostaa luomukosmetiikan sen ansaitsemalle tasolle myös ulkoasun osalta.

Puhdistusmaito täyttää lupauksen: Kermainen, rauhoittava, hellä mutta tehokas. 200ml pakkaus saattaa tuntua pieneltä puhdistustuotteen yhteydessä mutta ei huolta :) Purkki on ihan täyttä tavaraa. Kasvojen puhdistukseen riittää yksi painallus (noin parin herneen kokoinen tupsaus). Puhdistusmaidon rakenne on täyteläinen ja paksu, mutta se levittyy hyvin ja puhdistava vaikutus ihan konkreettisesti tuntuu iholla.

Käytin puhdistusmaitoa nyt talvella ihon kannalta haastavimpaan aikaan. Tuote ei kuivattanut tai ärsyttänyt ihoa lainkaan. (Ja minulla on ihan erityisen hankala ja herkkä iho...) Ripsivärin poistin ennen puhdistusmaidon levittämistä siihen varatulla tuotteella, mutta Madara puhdistusmaito ei kutittanut tai kihelmöinyt silmissä vaikka puhdistin sillä myös silmienympärysihon.

Sain testipaketin käyttöön lähes neljä kuukautta sitten. Puhdistusmaitoa on edelleen jäljellä ainakin kolmannes vaikka olen käyttänyt sitä aktiivisesti noin kolme kuukautta joka ilta. Aamuisin huuhtelen kasvot kylmällä / viileällä vedellä.


Toinen testaamani puhdistustuote on Madara purifying form-puhdistusvaahto 150ml. Puhdistuvaahdoista minulla on aina ollut mielikuva ihoa kuivattavina "teinituotteina". Silläpä sitten venytin tämänkin tuotteen aktiivista käyttöönottoa ja tyhjentelin puhdistusmaitopulloa :)

Mutta olihan tähänkin haasteeseen tartuttava ja yllätys oli kyllä melkoinen. Tuote on vaahtoa kuten nimikin kertoo, mutta pehmeää sellaista. Lupaus: Siankärsämöä sisältävä runsas ja pehmeä vaahto syväpuhdistaa ihon hellästi, säätelee öljyisiä alueita ja rauhoittaa kuivia, sopii myös silmänympärysiholle. Uskomatonta, mutta niin vain on, että vaahto sopii myös silmien ympärysiholle.

Huomasin myös että puhdistusvaahto poisti meikin tehokkaammin kuin puhdistusmaito. Kasvovedellä kostutettu pumpulityyny oli aina puhtaampi vaahtopesun jäljiltä kuin puhdistumaidon jälkeen.

Olen käyttänyt puhdistusvaahtoa nyt noin kuukauden. Kerta-annokseksi riittää hyvin yksi painallus (kaksi painallusta kuivan kaurajauhon kanssa). Vaahtoa on jäljellä ainakin kaksi kolmannesta eli vielä pitkään.

Molemmat siis erittäinkin suositeltavia tuotteita: Riittoisia, herkälle iholle sopivia ja luomusertifioituja. Isona plussana mainitsen minulle tärkeän tekijän, tuoksun. Tässä puhdistusmaito vetää pidemmän korren. Sen aines-osissa on mukana sama raikkaan kirpakka tuoksu joka löytyy myös Madara Time miracle-voidesarjasta. Puhdistusvaahdon tuoksu on miedompi ja vaatimattomampi.


Käytin molempien puhdistustuotteiden kanssa lähes joka ilta jauhettua kaurarouhetta pienenä lisäkuorintana. Kaurarouhejauhe toimii hyvin sekä puhdistusmaidon- että puhdistusvaahdon kanssa.


Kasvovesitestiin pääsivät Madara Balancing toner (normaalille ja sekaiholle) sekä Comforting toner (kuivalle ja erittäin kuivalle iholle).

Näitä en osaa laittaa paremmuusjärjestykseen. Molemmille taas isot plussat ihanasta, luonnollisesta mutta kirpakkaan tehokkaasta tuoksusta. Balancing- toner sisältää vadelmauutetta ja Comforting toner kamomillauutetta.

Kumpikaan ei ärsyttänyt herkkiä silmiäni. Minulla on tapana "säästää" kasvovettä kostuttamalla pumpulityyny ensin kevyesti vedellä ja lisäämällä kasvovesi vasta pumpulityynyn siihen pintaan jolla pyyhin kasvot. Näin ollen noin neljän kuukauden käytön jälkeen käyttämäni kasvovesipullot ovat vajentuneet vain noin neljänneksen verran :)

Tätä tahtia minulle riittää siis kasvovesiä vielä uudempaan kierrokseen Madara puhdistusvaahtoa- ja maitoa. Molempia aion hankkia tottakai koskapa kasvovettäkin on vielä jäljellä.

Madara kosmetiikkatuotteet ovat täysin luonnollisia ekologisia tuotteita jotka täyttävät Ecocert-vaatimukset. (ECOCERT kieltää synteettisten tuoksujen, synteettisten säilöntäaineiden, kuten parabeenien, mineraaliöljyjen, propyleeni glycolin ja muiden synteettisten aineiden käytön.) Madaran nettisivuille erityismaininta hienosta Raaka-aineet-linkistä. Siitä löytyvät tuotteissa käytetyt ainesosat, latinankielisistä nimistä selkeät suomennukset, ainesosien käyttötarkoitus ja vaikutus. Kasveista löytyy jopa kuva. Mielenkiintoinen ja tavalliselle kuluttajalle opettavainen osio.

-Madara-tuotteiden jälleenmyyjät löydät paikkakunnittain TÄÄLTÄ
-Netissä Madara-tuotteiden tilaaminen käy helposti ainakin Hyvinvoinnin tavaratalosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti