sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kuulumisia ja kuvia taimipöydältä


Olkkarin ikkunalla kurkotellaan kilpaa ulos aurinkoon. Tomaatin taimet ovat tänä keväänä ihan hyvällä mallillaan. Pensastomaatissa on isoja nuppuja - vapuksi lienee kukkivat..


Vilman taimet ovat osin alkuperäisissä matalissa maitopurkinpohjissa. Osaan taimia laitoin pätkän jatkovartta. Ihan kohtuullisen tanakoita ja tummanvihreitä taimia.


Paprikan taimetkin ovat mielestäni ihan kohtuureippaita - vaikka ovat kasvaneet samassa pienessä ruukussa johon koulin ne. Nuppuja näissäkin :)


Itäseinustan ikkunalla kasvatetut varsisellerit ovat nekin ihan istutuskuntoisia pikkutaimia. Kylvin siemenet hajakylvönä ja koulin taimet styroxlavaan. Yllättävän hyvin ovat pärjänneet näinkin pienissä kasvupoteissa ja itäikkunan puolivarjossa.

Chili on asustellut sekin alkuperäisessä pienessä istutusruukussaan. Olen lannoittanut taimia lähes jokaiseen kasteluveteen lisätyllä tipalla kukkien yleislannoitetta. Nupullaan nämäkin. Chiliä minulla on tosin viime kesän jäljiltä varmasti kymmenen vuoden tarpeeseen... Ei vaan malta olla laittamatta taas. On niin kaunis vaikka pelkkänä koristekasvina.

Haastellisia tänä keväänä ovat yllättäen olleet purjon taimet. Olen latvonut taimia pariinkiin otteeseen paremman kasvun toiveissa - ei ole auttanut. Rulliin koulitut taimet ovat kaikkein ohuimpia, koulimattomat ryhmäpurjon taimet näyttäisivät olevan paremmassa hapessa. No mutta - kesää ei ole vielä katsottu loppuun - jospa vielä yllättävät :)

Myös lehtikaali kituuttaa - sen esikasvatuksen kanssa en ole koskaan ihan onnistunut. Kyllästyin kertakaikkiaan katsomaan toivottomia taimia olohuoneen ikkunalla ja heitin ne ulos lasilavaan jo viime viikolla. Väliin on ehtinyt jo pakkasyökin, mutta hengissä ovat - ja kenties jopa aavistuksen pirteämmän oloisina.

Tänä vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa samettikukan esikasvatusta. Ryhmäsamettikukka yllätti positiivisesti, siinä on jo isot nuput jotka ehtinevät kukkaan vapuksi. Ulkoruukkuihin ja kasvimaalle laitan samettikukkaa siemenistä toukokuun alkupäivinä - ehtii sitten kukkaan juhannukseksi.
Isosamettikukka ei onnistunut - ei vaikka olen tehnyt uusintakylvöksiä ja vaihtanut kasvatuspaikkaakin... Ei muuta kuin ensi vuonna taas innoissaan kohti uusia yrityksiä ja pettymyksiä :)


24.4 kasvavan kuun lehtipäivänä kylvin taas yhden erän lehtikaalia. Tällä kertaa yksittäiskylvönä styroxiseen istutuslaatikkoon, jonka vein ulos lasilavaan. Mielenkiinnosta nyt seurailen miten käy - itääkö viileässä - ja miten kasvu lähtee käyntiin...

Ja vasta tänään kylvin jätti- ja kesäkurpitsan siemenet (kuukalenterissa kasvavan kuun hedelmäpäivä). Kesäkurpitsasta vihreää ja keltaista, sekä uutena kokeiluna ruukkukasvatukseen sopivaa pienilehtistä lajiketta.
Jollet vielä ole ehtinyt laittaa kurpitsaa, niin seuraavat kaksi päivää ovat kasvavan kuun hedelmäpäiviä - eli suotuisia kurpitsan kylvöpäiviä.
29-30.4 ovatkin sitten niitä puutarhastelijan touhupäiviä joka saralla. Kasvavan kuun neitsytpäiviä - eli parhaita päivät lähes kaikkiin puutarhatöihin. Kaikki neitsytpäivänä kylvetty ja istutettu itää ja kasvaa hyvin. Uskotaan siihen.

Kohta se on taas täällä - KESÄ :)

9 kommenttia:

  1. Olipas upeat kasvustot! Ja hauskaa oli lukea kuun vaiheiden mukaisesta puutarhanhoidosta - ostin itse messuilta Yläkuu-kustannuksen Kuu- ja sääpäiväkirjan, jonka ohjeet ovat tosiaankin järkeenkäypiä. Täytyy vaan vielä tarkemmin perehtyä kirjailijan käyttämiin merkkeihin ja lyhenteisiin; ilman kirjoitustasi en olisi älynnyt kylvää kurpitsansiemeniä juuri nyt vaikka kyllähän tuossa kirjassakin se selkeästi kerrottiin (kun osasin katsoa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Melkein päivittäin seurailen omaan kuukirjaani. Kyllä se ihan järkeenkäypältä tuntuu. Vanhemmalle kansalle ne jutut olivat ihan itsestäänselvyyksiä - en oikein usko, että silloin kun leipä oli ihan konkreettisesti oman maaläntin varassa, olisi ollut varaa "hömpötyksiä" uskoa. Kyllä vaati vähän pinnaa odotella tätä kasvavan kuun hedelmäpäivää :) Viime vuonna kylvin kurpitsansiemenet jo maaliskuun lopussa - nyt siis kuukautta myöhemmin. Sato ei viimeksi ollut kummoinen - vaikka miten olin ajoissa, niin kesäkuun kylmyys vikuutti kurpitsankin kasvua.
      Kyllä puutarhailu vaan osaa osaa hauska harrastus. Mikään ei ole itsestäänselvyys. Kun jotain luulee jo osaavansa - niinkuin vaikka purjojen esikasvatus - niin se ei sitten tietysti onnistukaan...
      Mukavaa puutarhakevättä sinulle :)

      Poista
  2. Melkein kateeksi käy - niin ovat upeita nuo taimesi. Mullakin monenlaista, mutta ei lähelläkään vielä kukkia. En tosin ole kauheasti vielä lannoittanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Osa onnistui ihan ok - eivät ehkä ihan niin hyvin kuin parhaimmillaan ovat olleet. Jostain syystä tänä keväänä kasvuun lähtö tuntui olevan hidasta monessa kohdin - vaikka kuinka kuukalenteria ja muita viisaita ohjeita yritin noudattaa... Samaa viestiä tuli muiltakin puutarhastelijoilta - henkimaailman hommia lienee :D
      Mutta kesäähän ei ole vielä katsottu loppuun - totuus selviää monessa kohdin vasta syyskuussa.

      Ei tarvitse kadehtia - ainakaan purjon ja lehtikaalin taimia... En kehdannut edes kuvaa laittaa :D
      En mitenkään systemaattisesti ole lannoittanut - tai muutenkaan taimia kasvatellut. Osan siemeniä laitoin taimimultaan - se on kuitenkin niin kallista, että suurimman osan sitten vain ihan kesäkukkamultiin. Lannoituskaan ei ole ollut sen hienompaa kuin Plantagenin halvinta liuosta :)

      Poista
  3. Näitä kuvia jo vähän odottelinkin!Mun Johannaksi ristimäni(sulta saadut:)tomaatit on myös nupulla-vähän pelottaa jaksaako ne pysyä elinvoimaisina siihen asti että ulos saa laittaa?!Mun chilit ei todellakaan näytä tuolta;huomenna hankin minäkin lannoitetta!Mitä suosittelet?
    Kolme kesäkurpitsaa on nekin hyvässä kasvussa ja juuri laitoin palsternakan siemenet likoon:) Ihanaa seurata kasvua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Niinu :)
      Ihana asia - ympäri Suomen kasvaa nyt nimikkotomaatteja :)
      Tomaatithan saa kohtapuoliin viedä ulos. Ei haittaa, vaikka vartta vähän kasvaisivatkin. Hautaa vaan ylimääräiset multiin. Olen istuttanut tomaatit ulos viimeistään toukokuun puolivälissä - joskus aiemminkin, jos pitkäaikainen sääennuste näyttää lupaavalta. Tämä pensastomaatti kesti viime vuonnakin nollassa käyneet kelit ilman mitään suojausta. Muiden tomaattien lehdet vikuuntuivat, tämä ei ollut moksiskaan. Jos istutus arveluttaa, niin voihan ne viedä purkeissaan ulos ja peitellä vähän harsolla jos haluaa varmistella. No, vielä kuitenkin pari viikkoa ikkunalla.
      Tänä vuonna tomaatit lähtivät hitaampaan kasvuun kuin yleensä - en tiedä syytä? Muistaakseni minulla on näihin aikoihin ollut jo jokunen raakilekin - nyt vielä odottelen kukkien avautumista.

      Chileissä on niin erilaisia laikkeita, että kasvuvauhti voi olla enempi vain lajikeominaisuus. Minä laitoin tämänkin aika myöhään (chilin virallisiin aikatauluihin nähden) ja tiedän kyllä edellisiltä vuosilta, että ehtii hyvin - heinäkuussa oli viime vuonna ensimmäiset punaiset palot.

      Lannoituksessa minulla ei ole ollut mitään sen surempaa logiikkaa. Heti koulinnan jälkeen olen lisännyt tipan Plantagenin kukkaravinnetta lähes jokaiseen kasteluveteen. Enempi vain varuiksi, kun istutusmulta näytti vähän haperolta :)

      Minulla kurpitsat on nyt myöhemmässä kuin ikinä... Sattui niin hankalaan saumaan kuun vaiheet - sopivaa päivää sitten odottelin ehkä liiankin pitkään? Aika viileältä tosin näyttää nyt ennusteet - jospa olisin vaikka vahingossa ihan oikeassa aikataulussa? :D

      Poista
  4. Voi miten hyvässä kasvussa taimesi on. Moi uuteen blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Miia :)
      Kiitos jäljestä - löytyi ihana kirppisblogi :)

      Poista